Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Soini: ”Nyt on luotava painetta, että saadaan yhteinen, tehokas palautuspolitiikka”

18.12.2015 |12:15

EU ponnistelee yhdessä sen eteen, että turvapaikkaa saamattomat maahantulijat saataisiin palaamaan takaisin lähtömaahansa. Ulkoministeri Timo Soini kertoi asiasta eduskunnan ala-aulassa ennen eilistä eduskunnan kyselytuntia.

– Tässä täytyy luoda painetta. Yksi tavoite olisi saada yhteinen palautuspolitiikka koko EU:n alueelle. Se on vielä alkutekijöissään, mutta se on hyvä tavoite, Soini arvioi.

– Tällä hetkellä vapaaehtoinen palautus toimii hyvin: Irakiin on lähtenyt jo puolitoista tuhatta vapaaehtoista, Soini korosti.

”Ettei tänne jäädä lojumaan”

Soini sanoi ottavansa palautusasian esille aina kahdenkeskisissä tapaamisissa. Esimerkiksi Ruotsilla on kahdenvälinen palautussopimus, mutta pakkopalautuksia on sielläkin tosi vähän eli vapaaehtoinen linja vetää paremmin. Palautussopimuskaan ei siis ole mikään taikatemppu.

– Siinä vaiheessa täytyy satsata joko vapaaehtoiseen tai pakolliseen palautukseen, kun he saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen. Ettei tänne jäädä sitten lojumaan, kun on turvapaikkahakemus evätty. Sehän merkitsee myös, ettei ole enää tulonsiirtojen piirissä, Soini korosti.

Myös Somalian palautussopimuksen puolesta Soini neuvottelee yhteistyössä sisäministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa. Siitä kerrotaan, kun valmista tulee, Soini sanoi.

– Tietysti, kun on maita, joille annetaan EU-maista tulonsiirtoja, niin täytyy sanoa, että jos rahaa olette saamassa, täytyy myös näiden asioiden edetä, Soini korosti.

Oikeustajun vastaista, jos ei voida palauttaa

Soini piti mahdollisena sitä, että kiinni jääneet Isisin teloituksista epäillyt veljekset voitaisiin koettaa palauttaa Irakiin jollakin keinolla, esimerkiksi pyytämällä, ettei kuolemantuomiota siellä käytettäisi.

– Kaikki kivet pitää kääntää. Tämä on kansan oikeustajun vastaista. Pitää tosin korostaa, ettei ole vielä näyttöä saati tuomiota. Mutta jos pitää paikkansa, että ovat olleet aseettomia ja sidottuja ihmisiä teloittamassa, että ihmisoikeus tulisi mieleen myös siinä kohdassa eikä vasta nyt omalla kohdalla, Soini aprikoi.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
6.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää