Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ideologinen pakkoruokinta alkaa vuonna 2026 – Antikainen: Helsinki kieltää lihan lapsilta  

24.10.2025 |21:53

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan viisivuotissuunnitelman mukaan kouluissa ja päiväkodeissa ei enää tarjota kinkkuleikkeitä vuodesta 2026 alkaen. Vuoteen 2030 mennessä lihaa olisi tarjolla vain kahdesti viikossa ja joka toinen viikko ainoastaan kerran.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää linjausta järjettömänä.

– Suomalaiset lapset eivät kaipaa kasvisideologiaa, vaan tavallista kotiruokaa. Ihminen on sekasyöjä. Nyt jopa huoltovarmuus uhrataan vihreän agendan ja vähemmistöjen miellyttämisen takia.

Antikaisen mukaan kyse ei ole ravitsemuksesta, vaan puhtaasta ideologisesta ohjailusta.

– Helsingin vihervasemmisto haluaa sanella, mitä lapset syövät sen sijaan että kuuntelisivat lapsia, vanhempia tai ammattilaisia, Antikainen syyttää.

Tavoitteena sukupolvi, joka ei saa syödä lihaa

Tutkimusten mukaan lapset pitävät liharuoista ylivoimaisesti eniten. Kasvisruoka sen sijaan jää usein syömättä.

– Miksi edes lasten mielipiteellä ei ole mitään arvoa? Tavoite on ilmiselvä: kasvattaa sukupolvi, joka ei saa edes syödä lihaa, Antikainen varoittaa.

Liha- ja maitotuotteet ovat olennainen osa terveellistä kasvavan lapsen ruokavaliota. Niiden sisältämiä ravintoaineita ei voida helposti korvata.

– Kouluissa pitää tarjota ravitsevaa, maittavaa ja kotimaista ruokaa, ei poliittisen trendiohjauksen mukaista kasvisruokakokeilua.

Kotimainen maatalous isketään polvilleen

Antikaisen mukaan päätös romuttaa samalla suomalaista ruoantuotantoa.

– Kun lihaa vähennetään kouluista, kotimainen kysyntä romahtaa ja tilalle tuodaan ulkomaista lihaa. Tämä on hivuttamalla toteutettua maatalouden alasajoa keskellä maailmanpoliittista kriisiä. Täysin vastuutonta.

– Onko Helsingin tavoite oikeasti tukea ulkomaista tuotantoa, ajaa suomalaiset viljelijät konkurssiin ja mikä pahinta, vaarantaa Suomen huoltovarmuus? Tätä ei voi hyväksyä, ja kaikkien turvallisuudesta kiinnostuneiden poliittisten tahojen on vastustettava tällaista trendiä, Antikainen vaatii.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Tampereen pormestariehdokas Joakim Vigelius: Kasvisruokaa ei pidä pakolla tyrkyttää koululaisille

10.04.2025 |16:41
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Viikon suosituimmat

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää