
Italialaiset ekonomistitkin ehdottavat maalleen rinnakkaisvaluuttaa – Italialle pehmeä euroero
Joukko italialaisia ekonomisteja suosittelee maalleen ”fiskaalista rahaa” eli rinnakkaisvaluuttaa euron rinnalle. Osa Italian suurista puolueista on aiemmin esittänyt maalle rinnakkaisvaluuttaa. Ekonomistit käyvät kirjoituksessaan lävitse myös eurojärjestelmän kriisiä.
Italian talous on junnannut paikoillaan neljännesvuosisadan. Financial Timesin kolumnisti Wolfgang Münchau pitää rinnakkaisvaluuttaa ”pehmeänä euroerona”.
Italialaisekonomistit kirjoittavat usean arvostetun ekonomistin varoittaneen, ettei yhteinen valuutta sovi kovin erilaisille maille. Euromailla oli suuria eroja kilpailukyvyssä, tuottavuudessa ja inflaatiotasossa. Kirjoittajien mukaan euro pikemminkin eriyttää jäsenmaat toisistaan, vaikka yhteisvaluutan tarkoitus oli yhdistää euromaiden taloudet.
Euro on ollut finanssikriisin jälkeen talouskasvun käsijarru.
Euromailla vain ulkomaan valuutta
Ekonomistit kertovat euron olevan jäsenmailleen ulkomaan valuutta, koska jäsenmaat eivät itse voi kontrolloida valuuttansa arvoa tarpeiden mukaan. Velkakriisit ovat koskeneet maita, joissa on suuri määrä velkaa nimenomaan ulkomaan valuutassa. Useimmiten tämä valuutta on ollut Yhdysvaltain dollari.
Kirjoittajat huomauttavat velkakriisien pakottavan velkaisen maan toteuttamaan ankaraa säästöpolitiikkaa aikana, jolloin taloutta pitäisi nimenomaan elvyttää. Heidän mielestään niin sanottu helikopterirahoitus on kriisien aikana tarpeen. Tämä kuvainnollinen termi tarkoittaa helikopterista käsin heitettyjä rahasäkkejä kansalaisten keskuuteen. Se parantaa kansalaisten ostovoimaa ja kysyntää, mikä johtaa puolestaan työllisyyden kohenemiseen.
Talouskurisopimus roskakoriin?
Italian vaalit voittaneet vasemmistopuolue Viiden tähden liike ja kansallismielinen oikeistopuolue Liitto ovat kertoneet halustaan neuvotella joustoja EU-maiden kesken sopimaan talouskurisopimukseen. Sopimuksen mukaan ylivelkaisten maiden tulisi kulkea asteittain kohti ylijäämäisiä budjetteja, jotta valtion velkaa voisi lyhentää.
Tämä olisi monelle EU-maalle ongelmallinen ehdotus. Kriiseihin ajautuneet pienet jäsenmaat on saatu pakotettua vyönkiristykseen. Sopimuksesta lipsuminen suuren jäsenmaan kohdalla aiheuttaa mitä ilmeisimmin närää. Sopimuksen takana jämäkästi seisoneet jäsenmaat taas menettäisivät kasvonsa ajettuaan määrätietoisesti ”väärää talouspolitiikkaa” koko EU:n alueelle.
Toisaalta euromaat ja Euroopan keskuspankki tuskin ilahtuvat kansallisesta rinnakkaisvaluutasta, saati Italian euroerosta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









