Itävallan liittokansleri haluaa EU:n rajavalvontavirastolle lisää toimivaltaa: Euroopan rajat kiinni jo Afrikassa

27.05.2018 |20:28

Liittokansleri ja Itävallan kansanpuolueen johtaja Sebastian Kurz vaatii Welt am Sonntag -lehdessä Eurooppaan pyrkivien laittomien siirtolaisten pysäyttämistä jo Afrikassa. Kurzin mukaan rajavalvontavirasto Frontexille pitää saada selkeä poliittinen mandaatti toimia Pohjois-Afrikassa. Kyse on Libyan kaltaisista läpikulkumaista.

– Ihmissalakuljettajien iljettävä liiketoiminta on lopetettava ja estettävä pakolaisveneiden pääsy vaaralliselle matkalleen yli Välimeren, Kurz sanoo ykskantaan.

Liittokansleri Kurz kannattaa Frontexin henkilövahvuuden kasvattamista 10 000 työntekijällä. Hänen mielestään aikataulu vain on aivan liian hidas.

– Emme voi odottaa vuoteen 2027, jos oikeasti aiomme tehdä jotakin laittoman siirtolaisuuden hillitsemiseksi, hän painottaa.

Maakohtaiset kiintiöt eivät Kurzin mielestä ole realistinen ratkaisu ongelmaan. Itävalta on heinäkuusta eteenpäin vuoden loppuun asti EU:n puheenjohtajamaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
4.
Suomen uutiset logo

Bill Gates käänsi kelkkansa: Ilmastonmuutos ei tuhoakaan ihmiskuntaa

01.11.2025 |14:41
6.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
7.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää