Artikkeli kuva

FB

Itävallan presidentinvaalit kallistuvat Van der Bellenin hyväksi

04.12.2016 |21:00

Itävallan vapauspuolueen Norbert Hofer näyttää jäävän presidentinvaaleissa tappiolle Alexander Van der Belleniä vastaan.

Alustavien tulosten mukaan Van der Bellen olisi saamassa 53,5 prosenttia äänistä Hoferin 46,6 prosenttia vastaan. Ero on yllättävän suuri siihen nähden, että ennen vaaleja tehdyt gallupit ennustivat joko tasatulosta tai Hoferille johtoasemaa.

Presidentinvaalit käytiin alun perin toukokuussa, mutta ne jouduttiin uusimaan epäselvyyksien vuoksi.

Hofer on myöntänyt tappionsa. Hän kertoi olevansa ”loputtoman surullinen” tuloksen johdosta. Hän totesi, että olisi mielellään pitänyt Itävallasta huolta.

Itävallan liittokansleri Christian Kern on onnittellut Van der Belleniä voiton johdosta. Kern on vakuuttunut siitä, että Bellen tulee erinomaisella tavalla edustamaan maata sekä kotimaassa että ulkomailla.

Myös Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz on onnitellut Van der Belleniä. Hänen mukaansa Bellenin voitto merkitsee tappiota anti-eurooppalaiselle vanhakantaiselle populismille.

Itävallan yleisradioyhtiö ORF tviittaa tuloksesta:

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
6.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi