

Kansanedustaja Jaana Strandman esittää neuvoloiden valjastamista yhä vahvemmin tukemaan suomalaista vanhemmuutta. / PS ARKISTO
Jaana Strandman: Neuvoloista vanhemmuudelle yhä vahvempi tuki – ”Ennaltaehkäisy säästää ja luo hyvinvointia”
Suomalaiset neuvolat on jatkossa valjastettava tukemaan vanhemmuutta entistä vahvemmin, painottaa kansanedustaja Jaana Strandman. Tavoitteena on tukea koko perhettä, vähentää korjaavien palveluiden tarvetta ja vahvistaa suomalaisten lapsiperheiden hyvinvointia.
Neuvolat ovat suomalaisen yhteiskunnan kulmakivi, joka tavoittaa lähes kaikki lapsiperheet ja perhesuunnittelua miettivät. Perinteisesti neuvoloissa on keskitytty lapsen fyysiseen kehitykseen, kuten pituuden ja painon mittaamiseen.
Kansanedustaja Jaana Strandmanin mukaan neuvoloiden roolia on kuitenkin laajennettava tukemaan koko perheen hyvinvointia – erityisesti vanhemmuutta, joka on nyky-yhteiskunnassa monille haasteellista.
– Vanhemmuus on monilla hukassa, ja kasvatusvastuuta sysätään päiväkoteihin ja kouluihin. Tämä kehityskulku ei voi jatkua, Strandman toteaa.
Hänen mukaansa neuvoloiden tulisi tukea vanhempia, ja tarjota käytännön neuvoja arkeen, ohjausta lapsen kehityksen ymmärtämiseen ja tukea vanhemmaksi kasvamiseen.
– Kyse on luottamuksesta ja jatkuvasta vuorovaikutuksesta, neuvolan työntekijä on monelle vanhemmalle tärkeä tuki juuri silloin, kun oma jaksaminen on koetuksella tai kun herää kysymyksiä esimerkiksi ravinnosta, unesta, rajojen asettamisesta tai parisuhteen muutoksista lapsen synnyttyä.
Varhainen tuki myös taloudellisesti järkevää
Strandman korostaa, että ennaltaehkäisevä, varhainen tuki neuvoloissa on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää. Perheiden arjen tukeminen vähentää tarvetta raskaampiin korjaaviin palveluihin, kuten lastensuojeluun.
– Ennaltaehkäisy on tehokkain tapa kohdentaa yhteiskunnan resursseja suomalaisiin perheisiin ja lapsiperheiden hyvinvointiin, hän painottaa.
Neuvoloiden työntekijät ovat monille vanhemmille korvaamaton tuki erityisesti haastavina hetkinä, kun jaksaminen on koetuksella tai kysymyksiä herää. Luottamuksellinen vuorovaikutus neuvolan kanssa luo perustan tälle tuelle.
Käytännönläheistä ja arvoneutraalia neuvontaa
Jotta neuvolat voivat täyttää laajentuneen roolinsa, niiden toimintaa on kehitettävä. Strandman ehdottaa byrokratian vähentämistä, sujuvia monialaisia palveluprosesseja ja tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Neuvoloiden tarjoaman tiedon ja neuvonnan tulee olla käytännönläheistä, arvoneutraalia ja suomalaista kasvatuksen perinnettä kunnioittavaa.
Samalla Strandman muistuttaa, että vaikka vanhemmuuden tukeminen on kansallinen tehtävä, vanhempienkin on otettava oma roolinsa.
– Neuvola on tärkeä työkalu, mutta samalla jokaisen vanhemman tulee ottaa oma roolinsa ja vastuunsa lapsensa kasvamisesta, kehittymisestä ja oppimisesta.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oululainen koulupoliisi Merja Rasinkangas nousee Sebastian Tynkkysen tilalle eduskuntaan, pohtii nuorten kasvavia ongelmia: ”Kaverivanhemmuus, rajaton ruutuaika, väkivalta, vapetus..”
Viikon suosituimmat

Päivän Pointti: Kun Lähi-idän rauha etenee, Yle kutsui kommentaattoriksi Israelia vastustavan aktivistin, joka esiteltiin asiantuntijana

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää