Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Jari Koskela: Kun autoilun kustannuksia lasketaan, talous vahvistuu

12.11.2025 |13:35

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela katsoo, että Suomen julkinen talous kääntyy kestävälle uralle vain jatkamalla määrätietoista sopeutusta, kunnes alijäämä pienenee ja velkasuhde kääntyy laskuun. Erityisen tärkeää Koskelan mielestä on autoilun kustannusten alentaminen, joka mahdollistaa talouskasvun koko maassa.

IMF:n tuore arvio antaa tälle selkänojan, sillä siinä pidetään hallituksen työmarkkinoille tekemiä uudistuksia oikeina.

– IMF sanoo suoraan sen, minkä terve järki kertoo. Meidän on jatkettava sopeutusta ja pidettävä kiinni reformeista, jotka vahvistavat työnteon kannustimia ja julkisen talouden kestävyyttä, toteaa Jari Koskela.

Koskela muistuttaa, että Suomen ongelma ei ole vain liian suuret menot suhteessa tuloihin, vaan myös työn tuottavuus on ollut olematonta. Hän muistuttaa, että kasvu syntyy työstä, tuotannosta ja viennistä. Näihin kaikkiin vaikuttaa suoraan liikkumisen hinta koko arvoketjussa.

Autoilun kustannusten lasku mahdollistaa talouskasvun

Koskela huomauttaakin, että autoilun kustannusten hillintä ei ole julkisen talouden tasapainottamisesta erillinen kysymys, vaan keino laskea logistiikkakuluja, rauhoittaa inflaatiota ja vahvistaa sekä kansalaisten ostovoimaa että yritysten kustannuskilpailukykyä.

– Kun autoilun kustannuksia lasketaan polttoaineveron ja muiden kohdennettujen toimien kautta, vaikutus näkyy heti pumpulla ja kuljetusketjuissa. Tämä helpottaa arkea koko maassa, mahdollistaa työnteon myös pitkien etäisyyksien alueilla ja parantaa yritysten edellytyksiä investoida ja työllistää. Se mahdollistaa kasvun syntymisen koko maassa, Koskela muistuttaa.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä, jolla polttoaineveroa lasketaan 100 miljoonalla eurolla tulevina kahtena vuotena. Hallitus on jo aiemmin laskenut polttoaineveroa liki 170 miljoonalla ja madaltanut jakeluvelvoitteen nousu-uraa. Lisäksi ajoneuvoveroa on kevennetty 50 miljoonalla eurolla, ja kuljetusyrittäjille tärkeä ammattidiesel on tulossa voimaan vuonna 2027.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Hallitus laskee bensaveroa – Garedew: ”Kohtuuhintainen yksityisautoilu ja kunnossa oleva väyläverkosto on elinehto”

03.10.2025 |12:40
Suomen uutiset logo

Suomella on historian autoilumyönteisin hallitus: Polttoaineveron alentaminen saa jatkoa – tulossa vielä 100 miljoonan euron lisävähennys

12.02.2025 |15:37

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
7.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää