

Viikon 37/2023 luetuin
Joakim Vigeliusta koskeva rankka disinformaatio levisi illalla – Tiedetäti, Uuninpankkopoika, Pron puheenjohtaja ja vasemmiston nettistara ryntäsivät peukuttamaan
Kansanedustaja Joakim Vigeliusta koskeva raju, virheellinen väite lähti leviämään sunnuntai-iltana. Selvisi nopeasti, että väite ei pidä paikkaansa. Myös Vigelius itse kiistää selväsanaisesti tapahtuneen. On kuitenkin hämmästyttävää, millä innokkuudella vasemmiston kärkinimet lähtivät levittämään disinformaatiota.
Yksityishenkilön Twitter-tilillä julkaistiin sunnuntai-iltana valokuva 2019 itsenäisyyspäivän soihtukulkueesta. Kuvassa näkyvä, osittain naamioitu mieshenkilö tekee kameraa kohti natsitervehdyksen.
Yksityishenkilö kirjoittaa: ”Kansanedustaja Joakim Vigelius (PS) uusnatsien järjestämällä soihtukulkueella vuonna 2019? Onko sama?”
Valokuva leviää nopeasti eri sosiaalisen median alustoille.
Koska soihtukulkueesta on saatavilla runsaasti valokuva- ja videomateriaalia, selviää nopeasti, että kuvan henkilö ei ole Vigelius vaan toinen henkilö. Asia selviää esimerkiksi PS-Nuorison puheenjohtajan Lauri Laitisen päivityksestä.
Hetken päästä myös Vigelius itse kommentoi, ettei ole kuvassa.
Vihervasemmisto alkoi pomppia peukku-nappulan päällä
Viime aikoina jatkuvasti altavastaajaksi jäänyt vihervasemmisto on ymmärrettävistä syistä innokas löytämään ääriajattelua. Niinpä se ei liiemmin aikaillut, kun Vigeliusta koskeva ensimmäinen viesti pamahti eetteriin.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän pitkäaikainen työntekijä Taneli Hämäläinen syytti suorasukaisesti Vigeliusta natsitervehdyksen tekijäksi. Sosiaalisessa mediassa erittäin aktiivinen Hämäläinen jakoi yli kymmenelle tuhannelle seuraajalleen ilmiselvää disinformaatiota. Hämäläinen on itse ottanut toistuvasti kantaa disinformaatiota vastaan. Hämäläinen vaati myös Vigeliukselle potkuja perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Mainittakoon tässä yhteydessä sekin, että Anna Kontulan eduskunta-avustajana pitkään toiminut Hämäläinen ilmoitti hakevansa töitä.
Illan häkellyttävimpiin suoritukseen ylsi Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen. Ay-jyrä päätti peukuttaa Taneli Hämäläisen disinformaatiopäivitystä.
Vasemmistoa kannanotoissaan myötäilevä Tiedetädiksi itseään tituleeraava Laura Nissin peukutteli useampaa Vigeliusta leimaavaa Twitter-viestiä.
Samoin SDP:n vimmattuna edusmiehenä pitkään Apu-lehdessä toiminut Saku ”Uuninpankkopoika” Timonen arveli hyväksi ajatukseksi tykätä natsiviestistä, jolla ei ole minkäänlaista totuuspohjaa. Timonen tuuttasi Apu-lehteen vuosien ajan käytännössä päivittäin armotonta SDP-propagandaa. Kiivasmielinen blogisti siirtyi eläkkeelle 2022 loppupuolella.
Myöskään vihreä viestintäasiantuntija Sallamaari Muhonen ei malttanut pidätellä tykkäyspeukkuaan. Viestinnän ammattilainen päätti liittää kasvonsa siihen pitkään nimilistan, jotka jälleen kerran karulla tavalla osoittivat, että vimmattu tunnepohjainen persujen inhoaminen on tärkeämpää kuin tylsässä ja faktapohjaisessa totuudessa pysyminen. Hivenen huvittavaa on, että Muhonen on itse julkaissut kirjan nimeltä Somekohut ja mainekriisit.
Kun väitteen ilmeinen virheellisyys illan aikana paljastui, useampi kävi vähin äänin poistamassa somejakonsa ja peukutuksensa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sallamaari Munonen Uuninpankkopoika Tiedetäti Jorma Malinen Laura Nissin Taneli Hämäläinen Joakim Vigelius Lauri Laitinen Saku Timonen Anna Kontula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

















