Tagi: Anna Kontula

TWITTER

Kansanedustaja Joakim Vigeliusta koskeva raju, virheellinen väite lähti leviämään sunnuntai-iltana. Selvisi nopeasti, että väite ei pidä paikkaansa. Myös Vigelius itse kiistää selväsanaisesti tapahtuneen. On kuitenkin hämmästyttävää, millä innokkuudella vasemmiston kärkinimet lähtivät levittämään disinformaatiota.  Lue lisää >

Lehtikuva

Kun tieto Ben Zyskowiczin pahoinpitelystä levisi, media ja useimmat poliitikot kiiruhtivat syyttämään teosta ”äärioikeistoa”. Nyt kun on selvinnyt, että pahoinpitelijä onkin tyypillinen väkivaltavasemmiston edustaja, joka on aiemmin mellakoinut samassa mielenosoituksessa Paavo Arhinmäen kanssa, valtamedia ei yhtäkkiä olekaan enää yhtään huolissaan poliittisesta väkivallasta.  Lue lisää >

TWITTER

Viikonloppuna vasemmisto raivoaa netissä. Hehkuttaa aseellista väkivaltaa oikeistoa vastaan. Oikeistoa kannattava lukiolainen älähtää. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän työntekijä haukkuu lukiolaisen maan rakoon. Lopuksi vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula lyttää kaikki asiasta huomauttaneet.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Vaikka Suomessa on satojatuhansia työttömiä, Liike Nytin kuntavaaliehdokkaan Mikael Jungnerin mielestä Suomi olisi jopa menossa nurin ilman työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten Riikka Purra joutui muistuttamaan siitä, että rajojen yli saapuva halpatyövoima vaikuttaa heikentävästi monien alojen palkkakehitykseen.  Lue lisää >

KUVAKAAPPAUS/TWITTER

Millaista viestiä Suomen hallituksen ministerit juuri nyt, poikkeusoloissa, haluavat välittää ja miten kansalaisia rohkaistaan kriisin keskellä? Vastausta voi etsiä vaikka hallituspuolue vihreiden Twitter-tililtä sekä vihreiden ministerien ja muiden vihreiden poliitikkojen sosiaalisen median kanavista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) julkaisee tänään kirjan vain kuukausi sen jälkeen, kun hänet pidätettiin aikeistaan tunkeutua Israelin raja-aidan läpi Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila paheksuu Kontulan rajaselkkausta, joka näyttää olleen etukäteen suunniteltu julkisuustemppu kirjaprojektin edistämiseksi.  Lue lisää >

lokakuu 20, 20178:00

Pääkirjoitus: Unohdettu mies

PIXABAY

Demokraattien Hillary Clinton ei tunnu oikein edelleenkään ymmärtävän, miksi hän hävisi Donald Trumpille. Hän on vastikään julkaissut tappiotaan käsittelevän kirjan. Sen nimi ei ole ”Kootut selitykset” vaan ”Mitä tapahtui”.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ulkomaisen työvoiman tarveharkintaa yritetään kaataa yli sadan kansanedustajan allekirjoittaman lakialoitteen voimin. Tämä tarkoittaisi toteutuessaan sitä, että työnantajat voisivat haalia Suomeen halpatyövoimaa mistä tahansa maasta. Aloitteessa vähätellään tarveharkinnan poistamisen vaikutuksia. Perussuomalaiset sekä Rakennusliitto ovat ottaneet erittäin vahvan kielteisen kannan asiaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset kansanedustajat Simon Elo ja Ville Tavio eivät jaa kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) näkemystä siitä, että ilmastonmuutos olisi aiheuttanut ”pakolaisten pienen etujoukon” siirtymisen Suomeen. Massamaahanmuuttoon liittyy kosolti toisenlaisia asioita. Se on mahdollista logistiikan parannuttua. Motiivin tarjoaa parempi sosiaaliturva.  Lue lisää >