

LEHTIKUVA
Kansanedustajat: Israelilla ei ole vaihtoehtoja puolustautumiselle
Väitteet, että Israel iskee tahallisesti siviilikohteisiin ovat käsittämättömiä, toteavat kansanedustajat Peter Östman, Sanna Antikainen ja Antero Laukkanen.
Anna Kontulan (vas.) Muuri-kirjan julkaisutilaisuudessa eduskunnassa puhunut tutkija ja ICAHD Finland -järjestön puheenjohtaja Syksy Räsänen vaati, että Suomen pitäisi lopettaa asekauppa Israelin kanssa. Räsänen väitti, että Israelin armeija testaa maan puolustusteollisuuden valmistamia aseita palestiinalaisilla ja pyrkii myös tahallisesti aiheuttamaan vahinkoa siviileille.
– ICAHD -järjestön asenteellisuus käy ilmi, kun levitetään käsitystä, että yksipuolisesti nimenomaan Israel olisi uhka Lähi-idän tai maailman rauhalle. On syytä muistaa, että kun Israel perustettiin, arabimaat hyökkäsivät välittömästi sen kimppuun. Maa on koko historiansa ajan joutunut panostamaan kohtuuttoman paljon puolustuksensa ja oman aseteollisuuden kehittämiseen juuri siksi, että monet maat eivät ole halunneet myydä Israelille aseita, toteaa kansanedustaja Peter Östman (kd.).
Hamas käyttää gazalaisia ihmiskilpinä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo väitteiden iskujen tahallisesta kohdistamisesta siviileihin olevan perättömiä.
– Israel ei pommita palestiinalaisia sattumanvaraisesti. Israelin asevoimilla on hyvin korkealle viety eettinen ohjeistus, ja armeija pyrkii myös varoittamaan lähialueen siviilejä terroristeja vastaan tehtävistä iskuista. Hamas sen sijaan on käyttänyt gazalaisia siviilejä ihmiskilpinään ja ampuu raketteja Israeliin täysin summittaisesti tähdäten yhtä lailla siviilikohteisiin. Lisäksi Hamas polkee omien kansalaistensa ihmisoikeuksia, muistuttaa Antikainen.
– Aseiden tuonti Israelista ei ole tietenkään itsetarkoitus, vaan Suomen puolustusvoimat hankkii sellaisia aseita, kuin se arvioi tarvitsevansa, muistuttaa Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtajana toimiva Östman.
Äärijärjestö levittää juutalaisvihaa
Kansanedustajat ovat huolissaan myös faktoista irtaantuneen antisemitistisesti latautuneen propagandan levittämisestä. Israelia syytetään vuosikymmenestä toiseen myös ihmisoikeusloukkauksista. Israelin vedettyä kaikki joukkonsa Gazasta vuonna 2005 ei alueelle tullut rauhaa, vaan valtaan nousi EU:n terroristijärjestöksi luokittelema Hamas.
Palestiinalaisosapuolen tekemiä raketti-iskuja ja muita attentaatteja sekä jatkuvaa uskonnollisluonteista juutalaisvihaa täynnä olevaa retoriikkaa ja koulukasvatusta eivät aktivistit yleensä nosta ongelmina lainkaan esille.
– Keskustelusta puuttuu valitettavasti usein laajempi näkemys alueen historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Israelin alueella asuu lähes kaksi miljoonaa arabia, mutta Gazan alueella ei ole yhdenkään juutalaisen turvallista vierailla. Niin kauan kuin Gazaa hallitsee äärijärjestö, jonka avoimena tavoitteena on Israelin valtion tuhoaminen, on täysin ymmärrettävää, että Israel varustautuu ja puolustaa aluettaan, huomauttaa kansanedustaja Antero Laukkanen (kd.).
Israeliin muutetaan jo Euroopasta
Ihmisten elinolot Gazassa ovat huonot ja väestönkasvu nopeaa. Käytännössä Lähi-idän maat ovat kuitenkin toisistaan riippuvaisia muun muassa alueen vesi- ja muiden luonnonvarojen vuoksi ja alueella tehdään myös yhteistyötä ja käydään kauppaa.
Israeliin myös muuttaa jatkuvasti lisää juutalaisia Euroopasta, jossa he eivät enää koe oloaan turvalliseksi.
– Alueen tulevaisuus pitää suhteuttaa siihen realiteettiin, että Israel on ehkä ainoa paikka maailmassa, missä juutalaisilla on turvallista asua. Jotta asiallinen ja rauhaan pyrkivä keskustelu on mahdollista, on sen perustuttava oikeisiin tietoihin, muistuttaa Laukkanen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Gaza juutalaisviha asekauppa äärijärjetö Peter Östman Lähi-itä Hamas Antero Laukkanen Anna Kontula Syksy Räsänen Israel Sanna Antikainen Terrorismi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


YK:n rahoittamilla UNRWAN leireillä palestiinalaislapsille opetetaan terrori-ideologiaa – oppikirjoissa itsemurhapommittaja esitetään sankarina

Ekstremistimuslimien Israel-viha kasvattaa antisemitismiä Euroopassa

Huhtasaari tukee Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa

Junnila: Kommunisti-Kontulan rajaloukkaus oli ”kirjakoijaus”

Euroopan unionin perusoikeusviraston laaja antisemitismitutkimus vuodelta 2018: Äärimuslimit ovat suurin tunnistettu juutalaisvihaan syyllistyvä ryhmä

Yhdysvaltain demokraattipuolueen rivejä repii moni ristiriita – Newyorkilaista puolueaktiivia hiertää puolueen vasemmistolaisuus sekä Israel-vastaisuus

Palestiinalaisten puolesta mieltään osoittaneet ärsyyntyivät Israelin lipun näkemisestä Tampereella – poliisi nappasi lippua kantaneen miehen autoonsa turvaan
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













