

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Palestiinalaisten puolesta mieltään osoittaneet ärsyyntyivät Israelin lipun näkemisestä Tampereella – poliisi nappasi lippua kantaneen miehen autoonsa turvaan
Palestiinalaisten ja Israelin välinen konflikti on tulehtunut pahasti viimeisen viikon aikana. Mielenosoituksia palestiinalaisten puolesta järjestettiin viikonloppuna ympäri maailmaa. Tilanne on muodostunut suuremman luokan ongelmaksi viime päivinä myös Yhdysvalloissa, jossa se lyö eripuraa pääosin Israel-myönteisenä tunnetun demokraattipuolueen riveissä. Presidentti Joe Biden on lausunnoissaan puolustanut Israelin oikeutta puolustaa maataan.
Sunnuntaina 16.5. palestiinalaisten puolesta Tampereella marssineen noin 250 henkilön joukko sai liikkeelle kaksi “vastamielenosoittajaa”. He ilmaantuivat Keskustorille kuuden jälkeen Israelin lipun kanssa.
Palestiinalaisia puolustaneet mielenosoittajat olivat tuolloin huutamassa iskulauseita Raatihuoneen edustalla. Israelin lippu kärjisti mielenosoittajien tunnelman. Kymmenet osallistujat syöksyivät kadun yli huutamaan Israelin lippua kantaneille miehille.
Poliisi esti uhkaavan tilanteen laajenemisen
Poliisi puuttui tilanteeseen ja otti toisen lippua kantaneista miehistä autoonsa. Lippua kantanut mies kuvaili tilannetta Twitterissä:
– Toin juuri Israelin lipun palestiinalaismielenosoitukseen. Sen seurauksena paikalla ollut kymmenpäinen arabijoukko ryhtyi välittömästi piirittämään minua, yrittäen käydä minuun käsiksi. Läsnäolevat poliisit olivat täysin voimattomia uhkaavan väkijoukon edessä.
Tilanne jatkui illan mittaan kiivaana keskusteluna somessa.
Mielenosoituksen järjestäjä, tamperelainen Mahmoud Machaal kommentoi Iltalehdelle, että hän järjesti mielenosoituksen yksityishenkilönä. Viesti tilaisuudesta kulki hänen mukaansa suoraan tuttavapiirissä sekä Facebookissa.
Israelin puolustusvoimat tekee varoitussoittoja ennen iskuja
On selvääkin selvempää, että kärjistynut konflikti on lohduton siviileille. Vähemmälle huomioille on kuitenkin jäänyt se, että palestiinalainen osapuoli, Gazassa valtaa pitävä terroristijärjestöksi luokiteltu Hamas on todistettavasti ja toistuvasti käyttänyt sekä ihmiskilpiä että lapsisotilaita.
Mediassa ei myöskään juurikaan ole kerrottu, että Israelin puolustusvoimat, IDF, käyttää varoitussoittoja ennen kohdennettuja iskuja.
Tästä tuoreimpana esimerkkinä The Telegraphin Youtube-kanavalla julkaisema video puhelusta, jossa kohteeksi ilmoitettu pommitettava rakennus tuhoutuu varoitussoiton päätteeksi.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- IDF ihmiskilvet Mahmoud Machaal lapsisotilaat konflikti Gaza mielenosoitukset Joe Biden terroristijärjestöt Palestiina Hamas Israel Tampere
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Israelin tuhoon viittaavat Iranin twiitit eivät rikkoneet yhteisönormeja – ”ovat päivän poliittista keskustelua”

Israel koronarokotteiden kärkimaa maailmassa – neljännes väestöstä rokotettu tamikuun loppuun mennessä

Sanna Antikainen ja Peter Östman vastaavat Honkasalolle: Palestiinalaishallinto on halunnut hoitaa rokotukset itse

Ekstremistimuslimien Israel-viha kasvattaa antisemitismiä Euroopassa

Kansanedustajat: Israelilla ei ole vaihtoehtoja puolustautumiselle

Israel-vastaiset kiihkoilevat mielenosoittajat aiheuttivat välikohtauksen Tampereella – ”Suomessa saa kantaa Israelin lippua muslimeilta lupia kyselemättä”

HS: ”Vartija teki natsitervehdyksen Israelin joukkueelle Münchenin EM-kisoissa” – Hesari jätti jotain oleellista kertomatta
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














