
Junnila täysistunnossa: Keskusta vihreiden eikä alkiolaisten asialla turvetuotannon alasajossa?
Eduskunnan talousarviokeskustelussa käsiteltäessä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaa nousi esiin poltettavan turpeen verotuen poistaminen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila ihmetteli, miten on mahdollista, että turvatuotantoa ollaan ajamassa alas hallituspuolue keskustan aiemmista puheista huolimatta.
Edellisen hallituksen aikana silloinen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) halusi lisätä turpeen energiakäyttöä ja mainosti, että Suomesta löytyy miljoona hehtaaria metsätalouteen sopimatonta ojitettua turvesuota. Tarkoituksena oli käyttää turvetta osana polttonesteitä ulkomailta tuodun öljyn sijaan.
– Tililikainen on nyt keskustan ministeriryhmän valtiosihteeri ja te, ministeri Leppä olette nyt maaseudun asioiden päällä, niin miksi juuri nyt turvetuotantoa ajetaan alas? Junnila kysyi.
”Pudasjärvi ei unohda!”
Junnila muistutti, että aiemmin puheenvuoron pitänyt hallituspuolue keskustan edustaja Antti Rantakangas oli kertonut Pudasjärvellä äänestäjilleen, että kokoomuksen ja vihreiden turvekanta näivettää maaseudun, vaihtotase heikentyy sekä velkaantuminen ulkomaille kasvaa.
– Pudasjärvi ei unohda! kuuluikin perussuomalaisten Jenna Simulan välihuuto.
Junnila jatkoi toteamalla, että nyt kun maa- ja metsätalousministeriö on keskustalla, vahvistettuna ex-ministeri Tiilikaisen osaamisella ja valtiovarainministerinäkin keskustalainen Mika Lintilä, niin miten on mahdollista, että turvetuotantoa voidaan siitä huolimatta heikentää.
– Onko niin, ettei edustaja Rautakangas ollutkaan alkiolaisten vaan vihreiden asialla? kysyi Junnila puheenvuoronsa päätteeksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Kivihiilen täyskielto erittäin ongelmallista huoltovarmuuden näkökulmasta

Perussuomalaisten ympäristö- ja energiapoliittinen ohjelma on julkaistu

Koskenkylä: Saksan viherutopistinen energiakäännös ”Energiewende” on ajautumassa umpikujaan – kansalaisten mielestä kallis, kaoottinen, epäoikeudenmukainen

Ilmastotavoitteet maaseudun taakka – Simula: ”Tiukennuksilla lyödään kirves maanviljelijän polveen”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











