Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Junnila vaatii miehille juhlapäivää

19.11.2020 |09:53

Kansainvälistä miestenpäivää vietetään vuosittain 19. marraskuuta sukupuolten välisen tasa-arvon ja miesten sekä poikien oikeuksien edistämiseksi. Tapahtumaa juhlitaan yli 80 valtiossa, mukaan lukien Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mutta ei kuitenkaan Suomessa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila vaatii miestenpäivää myös Suomeen.

– Suomi ei kuulu kansainvälistä miestenpäivää viettäviin maihin, eikä päivää ole sisällytetty Helsingin yliopiston almanakkaan tai muutoinkaan huomioitu edes eduskunnan alaisuudessa toimivan Yleisradion taholta. Kansainvälistä naistenpäivää sentään vietetään 8. maaliskuuta, mutta miehet on unohdettu, Junnila kertoo.

”Jos tasa-arvopuhe on todellista”

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on lisännyt kansainvälisen miestenpäivän juhlapäiviinsä. Junnilan jättämässä kirjallisessa kysymyksessä mainitaan hallituksen todenneen edistävän sukupuolten tasa-arvoa kaikissa oloissa.

– Luulisi sen koskettavan myös miehiä. Jos tasa-arvopuhe on todellista, odotan hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin kansainvälisen miestenpäivän huomioimiseksi, Junnila toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi