

MATIAS TURKKILA
Jussi Niinistö: Ylellä höperehditään jalkaväkimiinoista
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps) mukaan Ylellä ovat menneet puurot ja vellit sekaisin jalkaväkimiinakysymyksessä. Toisin kuin Yle väittää, hän ei ole arvostellut jalkaväkimiinat korvaavia järjestelmiä.
– Olen yksinkertaisesti todennut, että miinoja ei voi korvata. Niiden myötä poistuvaa suorituskykyä voidaan toki yrittää paikkailla eri järjestelmillä, kuten haastattelussa erityisesti mainituilla lennokeilla, joita olisi ollut syytä hankkia ilmankin miinojen sotilaallisesti ja taloudellisesti järjetöntä tuhoamispäätöstä, Niinistö kertoo blogissaan.
Niinistö on huolissaan myös puolustusvoimien materiaalihankintojen tasosta, joka on jäämässä vaarallisen alhaiseksi. Hän toivottaakin vastikään aloittaneelle maavoimien komentaja Seppo Toivoselle menestystä työhönsä, joka on myös kantanut huolta etenkin ilma- ja panssaritorjunnan hankinnoista.
Niinistö viittaa kenraali Toivosen lausuntoon , että on valtionjohdon asia, mitä päätöksiä jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen suhteen tehdään.
– Näin on. Perussuomalaiset ja nyt myös Kokoomus tuoreella puoluekokouspäätöksellään kannattavat irtautumista sopimuksesta. Tästä ja Puolustusvoimien määrärahoista äänestetään tulevissa eduskuntavaaleissa 2015 ja näistä asioista päätetään vaaleja seuraavissa hallitusneuvotteluissa, Jussi Niinistö linjaa.
Niinistö muistuttaa myös siitä, että Puolustusvoimat aikanaan aikanaan Ottawan sopimukseen vasten tahtoaan.
– Jalkaväkimiinojen tilalle luvattiin rahoitus uusien asejärjestelmien hankintaan. Vaihtoehtona oli luu kurkkuun: Suomi olisi viety Ottawan sopimukseen ilman minkäänlaista kompensaatiota Puolustusvoimille.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää