

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juvonen Lintilälle: Sotehenkilöstö ei jaksa loputtomiin – myös koronataistelun etulinjassa paahtava soteala tarvitsee koronatukikierroksen
Kansanedustaja Arja Juvonen on huolissaan koronataistelun etulinjassa paahtavan sotealan henkilöstön jaksamisesta ja pitää maltillisen palkkaratkaisun toivomista sotealalle todellisena vastuunpakoiluna. Poikkeuksellisen raskaan kotonahoitotyön uuvuttamat hoitajat tarvitsevat rahaa.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan rahaa uusiin koronatukikierroksiin ei ole. Ministeri sanoo, että vaalikauden kehyksen rahat on pitkälti syöty, joten uusi kierros olisi ongelmallinen tilanne. (Helsingin Sanomat / Lännen Media 12.12.21)
Samaan aikaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) on puhjennut kriisi koronahoitajille ensin luvatuista ja sitten kyseenalaistetuista palkanlisistä. Hoitajapulasta kärsivien osastojen hoitajille suunniteltiin maksettavan määräaikaisia tehtävänlisiä, mutta päätös asiasta vedettiinkin pois. (Helsingin Sanomat 10.12.21)
– Hallitus puhuu liiketoiminnasta, mutta on ollut täysin hiljaa hoitohenkilöstön rahakeskusteluissa. Myös koronataistelun etulinjassa paahtava soteala tarvitsee oman koronatukikierroksen, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii.
Terveydenhuollon henkilöstö antanut kaikkensa
– Hallituksen koronatukikierroksilla olisi pitänyt puhua myös hoitajien rahasta, mutta sitä keskustelua ei koskaan kuulunut. On myös todellista vastuunpakoilua toivoa maltillista palkkaratkaisua sotealalle tässä jäätävässä koronatilanteessa, jossa henkilöstö venyy ja antaa kaikkensa, Juvonen toteaa.
Ministeri Annika Saarikko korosti maltillista palkkaratkaisua todeten kyselytunnilla 9.12.21: ”On ilman muuta selvää kaksi asiaa: Ensinnäkin maan hallitus ei ole osapuoli palkkaneuvotteluissa. Toisekseen maan hallitus väristä riippumatta on maan kilpailukyvyn nimissä pääsääntöisesti toivonut maltillisia palkkaratkaisuja. Tämän toivomuksen esitän nytkin, samoin kuin toivon koko Suomen edun nimissä työrauhaa.”
– Terveydenhuollon henkilöstö on asettanut itsensä alttiiksi koronataudille, valmiuslain myötä heidän lomiaan on peruttu ja siirretty ja uhka on edelleen päällä myös joulun osalta, heitä on siirretty vastoin tahtoaan eri toimipisteisiin työskentelemään, ja he ovat joutuneet tekemään työtä tukalissa ja kuumissa suojavarusteissa hyvinkin pitkiä työvuoroja henkilöstövajeen ollessa arkipäivää työyksiköissä, Juvonen muistuttaa.
Sotehenkilöstö on unohdettu
Lintilä toteaa haastattelussa, että vaikutukset liiketoimintaan täytyisi ottaa huomioon myös koronaan liittyviä suosituksia annettaessa. Juvonen muistuttaa, että liiketoimintakin loppuu, kun terveydenhuollon kantokyky sakkaa.
– Väsyneet ja poikkeuksellisen pelottavan, stressaavan ja raskaan koronahoitotyön uuvuttama sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö on unohdettu. Juhlapuheissa heitä toki ylistetään, mutta riittääkö pelkkä sanahelinä? Tilanne on myös työsuojelullisesti ja potilasturvallisuusnäkökulmasta pelottava. Sotehenkilöstö ei jaksa loputtomiin. Juhlapuheet eivät enää riitä. Tarvitaan rahaa, Juvonen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palkkaneuvottelut koronataistelu koronahoitotyö palkkaratkaisu koronatauti palkanlisä sote-ala HUS-alue hoitoalan palkat sotehenkilöstö henkilöstövaje koronatuki valmiuslaki Mika Lintilä hoitajapula hoitajat kyselytunti Annika Saarikko Potilasturvallisuus Terveydenhuolto Arja Juvonen Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten aluevaaliohjelma laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: ”Rahaa Suomessa on, se vaan menee nyt muualle kuin suomalaisten hyväksi”

Juvonen: Lähihoitajat saataisiin palaamaan ammattiinsa palkkatasoa korottamalla

Perussuomalaiset Naiset: Hoitoalan palkat kuntoon – ”Kuka meitä pian enää hoitaa?”

Juvonen: Suomen on vahvistettava omia hoitajaresurssejaan – tarvitaan hoitajareservi
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.















