

LEHTIKUVA
Juvonen: Tekohengitys sotelle ei riitä – saammeko hallituksen tiedonannon?
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänä aamuna päättänyt yksimielisesti, että se jatkaa työtänsä heinäkuun ensimmäiselle viikolle 6.7. saakka. Valiokunta kokoontuu myös ylimääräiseen kokoukseen 20.8.
– Vaikka valiokunta lisää kokouksia, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että laaja sote-lakipaketti saataisiin valmiiksi elokuuhun mennessä, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen.
– Valiokunta lisäsi kokouksia, mutta aikataulu ei tule riittämään tämän suuren uudistuksen läpiviemiseen tänä kesänä. Annamme vain hetkellistä tekohengitystä tälle sote-uudistukselle.
Viivästys johtuu puutteellisesta lainvalmistelusta
Soten vieminen eteenpäin kesän aikana ei ole Juvosen mukaan realistinen ajatus.
– Sote-uudistus viivästyy, koska siinä on paljon korjattavaa ja uudelleen muotoilua. Se kertoo siitä, että lainvalmistelu on ollut puutteellista.
– Kuulemme parasta aikaa vastinetta sosiaali- ja terveysministeriöstä liittyen perustuslakivaliokunnan esittämiin huomioihin ja korjausvaatimuksiin, myös asiantuntijakuulemiset valinnanvapauslakiin ovat vielä edessä. Odotamme myös lakivaliokunnan lausuntoa. Tämä sote-norsu on syötävä paloina eikä se tule valmiiksi kiireellä ja hötkyillen. Työ on tehtävä huolella, Juvonen muistuttaa.
Hallituksen luottamus koetuksella
Juvonen pohtii, mitä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) eilinen lausunto hallituksen tiedonannosta todellisuudessa tarkoitti.
– Onko hallituksen tiedonanto tulossa, vai oliko eilinen ulostulo vain heitto, jolla haluttiin vain sähköistää sote-tunnelmaa? Sote-uudistuksen viivästyminen on jälleen kerran yksi lisäisku hallitukselle ja hallituksen luottamus on koetuksella. Hallitus rakoilee, sehän on selvää ja ollut nähtävissä jo pitemmän aikaa, Juvonen toteaa.
– Kiireellä ei voi tehdä minkäänlaista lakia ja olisi sulaa hulluutta sanoa, että eihän sitä lakia kerralla kuntoon ole tarkoituskaan saada. Kyllä lain ja kansalaisia koskettavan suuren uudistuksen kanssa on kyettävä elämään ja sen on oltava hyvä. Kuka nyt huonoa haluaisi?
Juvonen kommentoi asiaa myös Facebook-live-lähetyksessä aamupäivällä.
Artikkelia korjattu hallituksen tiedonannon osalta 26.6.2018 klo 10.26.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaativat vastausta pääministeriltä: Miksi te kiristätte ja syytätte valiokuntaa, kun vastuu on hallituksella?

Perustuslakivaliokunta löysi sote-ehdotuksesta suuria ongelmia – Meri: ”Jää riski siitä, että EU katsoisi systeemimme lainvastaiseksi”

Juvonen: Sote-hoppu loppu – valinnanvapauslain korjaaminen iso urakka ja rahoituslain korjaaminen suuri haaste
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















