

LEHTIKUVA
Tavio: Käännytettävät ulkomaalaiset eivät saakaan toimeentulotukea
Toisin kuin hiljattain uutisoitiin, kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät tule saamaan Suomessa toimeentulotukea, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja, lakimies Ville Tavio.
– Yksilö ei voi hankkia itselleen hyötyjä laittomasti, kuten tässä tapauksessa jäämällä oleskelemaan maahan ilman lupaa, Tavio sanoo.
– On muistettava, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat määrätään käännytettäviksi. Käännytettäväksi tai karkotetuksi määrätty ei enää oleskele maassa laillisesti, eikä siten voi saada kuin enintään hätätilanteessa kiireellistä toimeentulotukea, joka käsittää lähinnä akuuttia ruoka-apua.
Apulaisoikeusasiamiehen päätöstä tulkittu väärin
Tavion mukaan mediassa esiintynyt väärä tieto johtui osittain aihetta sivunneesta apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätöksen väärästä tulkinnasta. Syntynyttä väärää tulkintaa siivittivät osaltaan päätöksenteon ulkopuolisten kommentoijien julkisuuteen tuomat henkilökohtaiset mielipiteet.
– Apulaisoikeusasiamiehen päätös koski tilanteita, joissa oleskelulupaa koskeva valitus ei ole vielä saanut lainvoimaa, eli joiden valitusta ei ole ehditty ratkaista. Apulaisoikeusasiamies katsoi, että toimeentulotukea voitaisiin myöntää, kun valitusprosessi on yhä vireillä.
– Kun valitus on kuitenkin ratkaistu ja hakija on saanut kielteisen päätöksen sekä määrätty käännytettäväksi tai karkotettavaksi, ei toimeentulotukea enää myönnetä. Jos myös käännytyspäätöksen saaneet henkilöt olisivat apulaisoikeusasiamiehen mukaan oikeutettuja toimeentulotukeen, kerrottaisiin tämä varmasti suoraan. Näin ei ole kuitenkaan sanottu missään, edes pohdinnan tasolla, Tavio huomauttaa.
Ei perustuslain suojaa
Tavio sanoo, että asiasta on julkisuudessa esiintynyt myös väärä perusoikeustulkinta, jonka mukaan sosiaaliturva olisi maassa laittomastikin oleskelevan perustuslaillinen oikeus.
– Laittomasti hankittu hyöty ei kuitenkaan saa perustuslain suojaa. Esimerkiksi varas ei saa laittomasti hankkimalleen omaisuudelle perustuslain mukaista omaisuuden suojaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elo ja Meri: Paperittomien ei pidä saada täyttä toimeentulotukea – ”Ruoka, majoitus ja menolippu kotimaahan riittävät”

Meri ihmettelee paperittomille haluttavia palveluita: ”Kielteisen päätöksen saaneiden poistuttava maasta – absurdia, ettei kaikkien tarvitse noudattaa lakia”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













