

MATTI MATIKAINEN
Kansalaisten sananvapauden vaarantava EU:n digipalvelusäädös marssii eteenpäin – ”Suvaitsevaiston kannattaisi muistaa, että sensuuri iskee äkkiä heihinkin”
Euroopan parlamentti hyväksyi tammikuun täysistunnossa kantansa kiistanalaiseen digipalvelusäädökseen. Jatkoneuvottelut käydään kevään mittaan parlamentin neuvottelijan ja jäsenmaita edustavan neuvoston kesken. Esitystä vastustava europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen (ps./ID-ryhmä) muistuttaa, että nettisensuuri voi äkkiä kääntyä myös sen puolestapuhujia vastaan.
Kunnianhimoinen säädösesitys pyrkii laittomien tuotteiden, palvelujen ja muun verkkosisällön torjuntaan sekä säätelemään muun muassa sisällön poistamista, mainonnan kohdistamista ja algoritmien avoimuutta digitaalisessa ympäristössä.
Verkkoalustojen moderointivaatimus on hiipinyt EU-lainsäädäntöön pikkuhiljaa esimerkiksi terrorismin torjunnan kautta. Nyt puhutaan kuitenkin islamistien sijaan disinformaatiosta, vihapuheesta ja loukkaavista tai ”haitallisista” sisällöistä, joiden ei tarvitse edes olla laittomia tullakseen poistetuiksi.
– Ainahan netistä joku kaikesta loukkaantuja löytyy! esitystä vastustanut perussuomalaisten meppi Teuvo Hakkarainen puuskahtaa.
Mediasektori hätääntyi viime hetkellä
Ennakkosensuurin tuominen usean miljardin kuukausittaisen käyttäjän keskustelualustoille ei ole herättänyt suurta vastarintaa Brysselissä.
– Viime metreillä mediasektori tosin hätääntyi, kun tajusivat nettisensuurin koskevan sitten heidänkin julkaisujaan, Hakkarainen hymähtää.
– Suvaitsevaistonkin kannattaisi muistaa, että eri päättäjien ollessa vallassa sensuuri iskee äkkiä heihinkin.
Mielipiteet sensuroidaan usein juuri vaalien alla
Digipalvelusäädös pyrkii myös lisäämään verkkoalustojen läpinäkyvyyttä ja käyttäjien valinnanvapautta niillä navigoidessaan.
– Näitä tavoitteita mekin kannatamme. Esimerkiksi some-alustojen ei ole tähän asti edes tarvinnut perustella, miksi jotkut mielipiteet sensuroidaan ja osa käyttäjistä ”varjobannataan” eli estetään levittämästä kantojaan – usein juuri vaalien alla, Hakkarainen kuvailee sosiaalisen median jättien toimintaa.
– Lopulliseen säädöstekstiin pitää ehdottomasti saada vaatimus some-alustojen käyttöehtojen oikeudenmukaisuudesta, eli niillä ei saa estää demokratian toteutumista ja jopa USA:n presidentin kaltaisten instituutioiden some-tilien sulkemista.
Parlamentti hyväksyi tekstin äänin 530 puolesta, 78 vastaan ja 80 tyhjää. Molemmat perussuomalaiset mepit sekä vasemmiston Silvia Modig (GUE-ryhmä) äänestivät parlamentin kantaa vastaan muiden Suomen meppien äänestäessä sen puolesta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaalisen median jätit some-alustat terrorismin torjunta verkkosisällöt moderointivaatimus verkkoalustat digipalvelusäädös Ennakkosensuuri disinformaatio nettisensuuri EU-lainsäädäntö Silvia Modig Euroopan parlamentti Demokratia Vihapuhe Sananvapaus Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”Hyvät sananvapauden ystävät” – Tynkkynen, Puopolo, Asunta, Jokisipilä, Räsänen Sananvapausseminaarissa (video)

Vihapuheesta syytetyt Päivi Räsänen ja Juhana Pohjola saavat tukea Atlantin takaa

Halla-aho: Kulttuurivallankumous on meneillään, sallittujen ajatusten putki kaventuu – ”Jos vasemmistolaisilta kysytään, joka puolella on nykyään natseja, vihapuhetta ja taantumusta”

Lakivaliokunnan perussuomalaiset huolissaan EU-linjauksista: ”Termien tulkinnanvaraisuus ja EU:n laajeneva toimivalta avaavat vaarallisia kehityskulkuja”

Leena Meri: Digipalvelusäädöksen myötä olet syyllinen vihapuheeseen, kunnes todistat toisin

Leena Meri: Sananvapauden rajoittaminen on vaarallista – ihmisten hiljentäminen rikosprosessilla on lopetettava

Lakivaliokunnan perussuomalaiset EU:n digipalvelusäädöksestä: ”Sananvapautta tallotaan jo muutenkin joka suunnasta”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












