Artikkeli kuva

CNN

Karmiva maailmanennätys Suomeen – suurin jihadistien viejämaa

02.09.2014 |01:47

Suomi johtaa koko maailman kärkitilastoa hyvin kyseenalaisessa kilpasarjassa. Uutistoimisto CNN vertasi eri maiden muslimiväestön määrää Syyriaan lähteneiden jihad-taistelijoiden määrään. Suurimmat jihadistien viejämaat muslimiväestön kokoon suhteutettuna ovat:  Suomi, Irlanti ja Australia, Tanska ja Belgia – kaikki vauraita länsimaita.

Suomen 42 000 muslimista on  vähintään 30 lähtenyt sotimaan Syyriaan, CNN kertoo. Tämä tarkoittaa yhtä henkilöä 1 400:sta.

Esimerkiksi Kanadassa asuvien muslimien taisteluinto on huomattavasti vähäisempää kuin Suomessa asuvien. Miljoonan kanadalaisen muslimin joukosta on Syyriaa kohti lähtenyt kolmisenkymmentä jihadistia. Innostus on vain kahdeskymmenesosa suomalaisten vastaavasta.

Vielä harvemmin Syyriaa kohti lähdetään Indonesiasta. Vaikka Indonesiassa on 200 miljoonan muslimin väestö, on Syyriassa sotimisesta innostunut suunnilleen samansuuruinen määrä henkilöitä kuin Suomessa (30-50 henkilöä). Sotaan lähteneiden suhdeluku on yksi viidestä miljoonasta.

Vertailu CNN:n sivuilta >

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää