Talous

Perussuomalainen Nuoriso päivitti maahanmuuttolinjauksiaan: Perheenyhdistämisen ei pidä olla itsestäänselvyys

Perussuomalainen Nuoriso hyväksyi kevätkokouksessaan Joensuussa uusia jäsenaloitteita koskien nuorisojärjestön maahanmuuttopoliittisen ohjelman linjauksia. Aloitteet ajankohtaistavat ja tiukentavat aiempaa linjaa, sillä moni aiemmista linjauksista on nyt jo toteutunut Orpon-Purran hallituksen toimesta. Uusina avauksina järjestö esittää vierastyöntekijämalliin siirtymistä työperäisessä maahanmuutossa, uusille ulkomaisille korkeakouluopiskelijoille vuosittaista enimmäiskiintiötä sekä heidän perheenyhdistämistensä lopettamista.

26.05.2025 |17:46

Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö: Puheet tulevaisuuden työvoimapulasta ovat puppua

Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO ja kuntia sekä alueita edustava SKR omaavat täysin erilaisen näkemyksen siitä, mihin suuntaan maan väestönkehitys on menossa. Tutkimustiedon mukaan LO on oikeassa ja työikäisen väestön määrä on oikeasti kasvamassa. Työvoimapulaa ei siten ole näköpiirissä - jos nousevista polvista on työntekijöiksi.

26.05.2025 |11:29

Suurten työttömyyslukujen taustalla ennätyksellinen maahanmuutto – tilanne Ruotsissa ja Suomessa on saman kaltainen, sillä pulaa on vain ammattitaitoisesta työvoimasta

Työttömyssluvut ovat surullista katseltavaa sekä Suomessa, että Ruotsissa. Eräänä syynä kehnoon tilanteeseen on voimakas maahanmuutto. Kielitaidottomuus ja alhainen koulutustaso vaikeuttavat tilannetta entisestään ja kaiken lisäksi huono-osaisuus tuppaa periytymään.

26.05.2025 |10:41

3. luetuin

Purra Kotimaa-lehdessä: Ihmisarvo ei ole taloudellisesti mitattavissa

Kristillinen Kotimaa-lehti raportoi valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran ja Helsingin piispan Teemu Laajasalon keskustelusta Kirkkopäivillä Seinäjoella lauantaina. Kotimaa nosti aivan erityisesti esiin sen kohdan keskustelusta, jossa puhuttiin arvoista. Purra korosti miten kaikilla on samanlainen ihmisarvo, eikä se ole millään tavalla taloudellisesti mitattavissa

26.05.2025 |10:06

Purra Kirkkopäivillä: Kannan julkisesta taloudesta niin suurta huolta, koska näen ne luvut

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra oli Helsingin piispan Teemu Laajasalon vieraana Kirkkopäivillä Seinäjoella lauantaina. Keskustelua käytiin otsikon Ihmisen arvo ja elämän hinta alla. Purra kertoi keskustelussa esimerkiksi pettymyksen hetkistään ja suhteestaan kirkkoon - mutta myös Suomen talouden realiteeteista.

25.05.2025 |09:20

”Balkanin reitti” on edelleen portti parempaan elämään EU:ssa – Pohjoismaista karkotetutkin etsivät uutta alkua Italiasta

Viimeisen kolmen vuoden aikana Triesten rajakaupunkiin on saapunut kymmeniä tuhansia laittomia siirtolaisia Euroopan ulkopuolelta. Matka Italiaan taittuu isolla rahalla pitkin ”Balkanin reittiä”. Triestessä siirtoväki murtautuu hylättyihin satamarakennuksiin ja jää odottamaan mahdollisuutta jatkaa peremmälle EU:n hyvinvoinnin piiriin.

24.05.2025 |11:25

Hallitus panostaa omaishoitajiin – ”On oikeudenmukaista, että heidän työlleen osoitetaan viimein enemmän arvostusta”

Hallitus on puoliväliriihessä päättänyt lisätä omaishoitajien rahoitukseen 16 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2026 alkaen. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Pia Sillanpää iloitsee siitä, että vaikeasta talouden tilanteesta huolimatta omaishoitajien korvaamattoman arvokkaan työn tukemiseen panostetaan vahvasti.

24.05.2025 |10:15

Talousvaliokunnan perussuomalaiset tyytyväisiä tuleviin kasvupanostuksiin – “Kasvu on juuri se, mitä Suomi nyt kipeästi tarvitsee”

Talousvaliokunta sai perjantaina valmiiksi lausuntonsa lähivuosia koskevasta julkisen talouden suunnitelmasta. Maamme talous on kohdannut lukuisia ulkoisia haasteita, jotka ovat väistämättä säteilleet heikkona talouskehityksenä Suomeen. Talousvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat pitävät hallituksen valitsemaa talouspolitiikan linjaa oikeana.

23.05.2025 |15:23

Perussuomalaiset: Julkisen talouden selonteko korostaa suomalaisten etua

Sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi tänään lausunnon valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026–2029. Suunnitelma sisältää useita perussuomalaisten tavoitteiden mukaisia linjauksia, jotka tukevat Suomen talouden kestävyyttä, työnteon vahvistamista sekä veronmaksajien rahojen priorisointia suomalaisten hyväksi. Suunnitelman tavoitteena on se, että suomalaisten veroeurot käytetään tehokkaasti ja vastuullisesti.

23.05.2025 |14:23

Purra OECD:n raportista: Suomi tarvitsee rohkeita ratkaisuja kasvun edistämiseksi

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi perjantaina aamupäivällä Suomen maaraporttinsa. Raportti tarkastelee Suomen taloutta tavoitteenaan tunnistaa politiikkatoimia, joilla voidaan vahvistaa talouden kasvupotentiaalia. Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan raportti tunnustaa nykyiset finanssipoliittiset rajoitteemme. Hän arvostaa erityisesti sitä, että monet ehdotetuista toimenpiteistä eivät vaadi julkisten menojen lisäämistä.

23.05.2025 |10:37

Vasemmistoliitto ajaa nyt monella kärjellä ”Kaupasta saa varastaa” -asennetta hyväksyttäväksi – ei kannattaisi: Varastelusta kertyy kaupoille vuodessa liki miljarditappio

2020-luvulla vasemmisto asemoi arvopolitiikkaansa ja aatemaailmaansa asentoon, jossa yksityisen omistamisen kunnioittaminen on käytännössä työnnetty luiskaan itsekeskeisen ”minäminä” -asenteen edessä.

22.05.2025 |15:15

4. luetuin

Ville Vähämäki: Hallitus on helpottanut autoilijoiden elämää 900 miljoonalla eurolla vuodessa

Autoilijat ovat saattaneet tällä viikolla polttoainepumpulle kurvatessaan kokea iloisen yllätyksen. Bensan ja dieselin hinnat ovat tasolla, joka helpottaa tavallisen kansalaisen arkea. Raakaöljyn lisäksi bensan ja dieselin hintaan vaikuttavat poliittiset päätökset ja hallitus on autoliikenteen asialla.

22.05.2025 |11:59

Mäenpää: EU:n puolustustarvikepaketti SAFE hyödyttää suomalaista veronmaksajaa – ”Raha menee täysimääräisesti puolustushankintoihin ja kansallisen puolustuksen vahvistamiseen”

EU on päässyt sopuun yhteisestä SAFE-rahoitusvälineestä, jolla on tarkoitus rahoittaa kansallisia puolustushankintoja. Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, rahoitusvälineessä ei ole kyse tulonsiirtomekanismista. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää huomauttaa, että samalla suomalaiselle puolustusvälineteollisuudelle avautuu uusia vientimahdollisuuksia, kun Euroopassa kilpailutetaan puolustushankintoja.

21.05.2025 |14:02

Purra muurasi Microsoftin datakeskuksen peruskiven: Suomi on aivan omaa luokkaansa – ”Suomalaiset ovat digiosaamisellaan Euroopan kärkeä”

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toi valtioneuvoston tervehdyksen Microsoftin Espoon Hepokorven datakeskushankkeen peruskiven muurausseremoniaan. Purra korosti puheessaan, että Suomi on alalle datakeskusten sähköverotuen poiston jälkeenkin erittäin kilpailukykyinen toimintaympäristö.

21.05.2025 |12:22

Riikka Purra blogissaan: Opposition velkapuhe on röyhkeää

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ottaa uusimmassa blogikirjoituksessaan esille opposition velkapuheen ja siihen perustuvan välikysymyksen. Purran mukaan opposition velkapuhe on röyhkeää.

21.05.2025 |09:15

Vaikea turvallisuustilanne ei vasemmisto-oppositiota tunnu huolettavan – Antikainen: Tuleeko koko SDP:n eduskuntaryhmä kannattamaan rajalain jatkoa?

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelua hallituksen vuosikertomuksesta vuodelta 2024. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää tässä maailmantilanteessa Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeimpänä prioriteettina turvallisuutta. Antikainen on erityisen huolestunut salin vasemmalta laidalta kuulluista puheista puolustusmenojen leikkaamisesta ja gallupeja johtavan oppositiopuolueen SDP:n epäyhtenäisyydestä rajalakiasiassa.

20.05.2025 |20:08

Maakuntalentojen tulevaisuus varmistetaan – ministeri Ranne iloitsee: “Alueiden tasapuolinen kohtelu toteutuu”

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut maakuntalentojen jatkuvuutta ja rahoitusta aina vuoteen 2028 asti liikenne- ja viestintäministeriön esityksen mukaisesti. Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne iloitsee viestipalvelu X:n päivityksessään valiokunnan päätöksestä, joka takaa alueiden tasapuolisen kohtelun toteutumisen tulevaisuudessakin.

20.05.2025 |14:18

Perussuomalaisten linja pitää – Vigelius: Olisi harhaista kuvitella valtion rahakirstun täyttyvän demarit valtaan äänestämällä

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius muistuttaa, ettei kannatus perussuomalaisten ajamille asioille ole muuttunut miksikään - gallupeista huolimatta.

20.05.2025 |10:08

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”

Muutama päivä sitten Suomen Uutiset kirjoitti hallituksen uudistavan toimeentulotuen, joka nykymuodossaan ei ole työhön kannustava ja pahimmillaan tekee työnteosta kannattamatonta. Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kiinnittää viestipalvelu X:n päivityksessään huomiota siihen, miten hurjia avustuksia esimerkiksi monilapsiset maahanmuuttajaperheet voivat saada.

19.05.2025 |16:16

Oppositio ja media vaativat kasvutoimia ja veronalennuksia, hallitus tekee työtä käskettyä – oppositio ja media valittavat: “Ei saa alentaa veroja!”

Opposition ja median mielestä hallitus on aina väärässä, myös silloin, kun se toteuttaa opposition ja median aikaisemmin toivomia asioita, kirjoittaa perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra viestipalvelu X:n päivityksessään.

19.05.2025 |15:50

Huopainen: EU:n puolustustarvikepaketti SAFE:ssa EU-maat voivat nostaa lainaa, ja ne maksavat ottamansa lainan itse takaisin – “Kuppauselementtejä ei ole”

KOMMENTTI | Talouspoliittinen suunnittelija (ps.) Juhani Huopainen kommentoi SAFE:a - EU:n puolustustarvikepakettia, josta leviää julkisuudessa virheellisiä väitteitä. Paketti ei ole samanlainen kuin esimerkiksi Korona-elpymispaketti, jossa vauraammat EU-maat jakoivat rahaa heikompiin maihin. SAFE-puolustustarvikepaketissa kukin EU-maa voi itse ottaa EU:n takaamaa lainaa, ja maa maksaa summan myöhemmin itse takaisin.

16.05.2025 |22:19

Ruokapöydissä tuskastellaan nyt kauppojen jauhelihapulaa – ruuantuottajat kehottavat valitsemaan ostoskoriin aina kotimaisia merkkituotteita: ”Tulee samalla koko Suomen ja suomalaisten hyväksi”

Mitä oikein pitäisi tehdä, kun kotimainen ruuantuotanto ei enää riitä kattamaan kulutusta? Voidaanko vajetta täydentää eurooppalaisella tuotannolla, ja mitä tavallinen kuluttaja voi tehdä asialle? Suomen Uutiset Show'n uutuusjaksossa kuullaan suoraa puhetta kaikkia koskettavasta aiheesta eli ruuasta.

16.05.2025 |18:51

Hallitukselta turvallisuuspolitiikan kunnianpalautus – Immonen: ”Perussuomalaiset on aina korostanut, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli virhe”

Maailmanpoliittinen tilanne on murroksessa, ja turvallisuusympäristö on muuttunut Suomen kannalta yhä epävarmemmaksi. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Tomi Immonen kiittää hallitusta sen aloittamista toimista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.

16.05.2025 |18:47

Hallitus uudistaa toimeentulotuen: ”Nykyinen malli ei kannusta töihin”

Toimeentulotuen kokonaisuudistus on menossa lausunnoille. Kyse on uudistuksesta, jota valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä on ajanut jo pitkään. - Olen kantanut pitkään huolta vain toimeentulotuen varaan jättäytyneistä, joita Suomessa on paljon. Vihdoin aiheeseen saadaan muutos ja heidät saadaan palveluiden ja työnhaun piiriin, Maanselkä iloitsee.

16.05.2025 |14:28

Viikon 20/2025 luetuin

Purra eduskunnassa Suomen turvallisuushaasteista: Venäjä, Venäjä, Venäjä ja Venäjä

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti kyselytunnilla oppositiota siitä, miksi Suomi satsaa yhä enemmän puolustukseensa. Vastaus edustaja Pia Viitaselle muistutti Jyri Häkämiehen pian 20 vuotta sitten Washingtonissa tekemää kuvausta Suomen turvallisuushaasteista.

15.05.2025 |18:29

Datakeskukset kuormittavat sähköverkkoa – Koskela: Kustannukset eivät saa jäädä kuluttajien maksettaviksi

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela piti eduskunnassa puheenvuoron hallituksen esityksestä, jossa esitetään sähkömarkkinalain ja maakaasumarkkinalain muuttamista. Koskela kiitti hallitusta esityksestä ja piti sitä oikeansuuntaisena vastauksena muuttuvan energiajärjestelmän haasteisiin. Koskela painotti, että nyt on katsottava tarkkaan sitä, kuka kasvaneen sähkönkulutuksen kustannukset joutuu maksamaan. Sähköverkkoa on kehitettävä suomalaisten tarpeisiin, ei suuryritysten sanelemana.

15.05.2025 |14:10

Mäenpään lakialoite vastaa huoltovarmuusjärjestelmän rahoitusongelmiin – huoltovarmuudesta huolehtiminen on kansakunnan kivijalka

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää esitteli eduskunnan täysistunnossa lakialoitteensa, jonka tarkoituksena on turvata huoltovarmuusjärjestelmän taloudellista pohjaa.

15.05.2025 |11:43

Taloustieteilijät: Julkisen sektorin pöhöttyneisyys ja kannustinloukut hidasteina talouskasvulle – työvoiman liikkuvuutta voisi vielä vauhdittaa uusilla veroporkkanoilla

Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelma aloittaa talousaiheiden sarjan, jonka ensimmäisessä jaksossa käsitellään julkistalouden ja kansantalouden nykytilaa ja niiden haasteita. Onko Suomessa kasvu lähivuosina mahdollista? Mukana on vahvaa talousosaamista: valtiotieteiden tohtori Heikki Koskenkylä ja taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén ruotivat taloustilannetta ja esittävät myös uudistusehdotuksia.

15.05.2025 |10:38

Lämmöllä-lehden päätoimittaja varoittaa sähköriippuvuuden haavoittuvuuksista: Sähköstä on tullut uusi pyhä lehmä – sillä pitäisi hoitaa kaikki

Lämmöllä-verkkolehden päätoimittaja Toni Degerlund nostaa toukokuun pääkirjoituksessaan esiin sähköriippuvuuden haavoittuvuudet ja korostaa hybridijärjestelmien ja hajautetun energiantuotannon merkitystä todellisen huoltovarmuuden takaajana. Degerlund mainitsee huhtikuun laajat sähkökatkot Espanjassa, Portugalissa ja Lappeenrannassa, ja kysyy kriittisesti, kuinka ylivoimainen sähkö voi olla huoltovarmuudessaan, jos koko järjestelmä pysähtyy, kun virta katkeaa.

14.05.2025 |11:48

Purra Brysselissä: EU:n puolustuksen rahoitusväline menossa oikeaan suuntaan

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra tapasi suomalaista mediaa Brysselissä EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvoston Ecofinin kokouksen jälkeen tiistaina. Suurin mediahuomio kohdistui eurooppalaista puolustusteollisuutta vahvistavan Euroopan turvallisuustoimivälineen (SAFE) perustamiseen. Komissio on ehdottanut uutta 150 miljardin euron rahoitusvälinettä puolustusinvestointien rahoittamiseen.

13.05.2025 |18:09

Uusimmat










Viikon suosituimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää