

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus panostaa omaishoitajiin – ”On oikeudenmukaista, että heidän työlleen osoitetaan viimein enemmän arvostusta”
Hallitus on puoliväliriihessä päättänyt lisätä omaishoitajien rahoitukseen 16 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2026 alkaen. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Pia Sillanpää iloitsee siitä, että vaikeasta talouden tilanteesta huolimatta omaishoitajien korvaamattoman arvokkaan työn tukemiseen panostetaan vahvasti.
Omaishoitajia tuetaan korottamalla pienimpiä omaishoidontukia ja edistetään hallitusohjelman omaishoitoa koskevia tavoitteita jatkamalla hyvin käynnistynyttä omaishoidon kehittämistä hyvinvointialueiden ohjauksella.
Hallitus linjasi puoliväliriihessään, että laaditaan selvitys omaishoidon lakisääteisyydestä ja/tai tuen siirtämisestä Kelan maksettavaksi.
Omaishoitajien työ on korvaamatonta
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen Kaisa Garedew toteaa, että omaishoitajat tekevät arvokasta työtä laittaen itsensä likoon lähimmäisensä puolesta.
– He ovat korvaamaton voimavara sote-sektorille ja koko yhteiskunnalle. On oikeudenmukaista, että heidän työlleen osoitetaan viimein enemmän arvostusta.
Hallitus päätti myös, että omaishoidon tuen myöntämisperusteille laaditaan kansallinen ohjeistus myöntämisperusteille, palkkioluokille ja käytännöille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on vuonna 2024 antanut kaikille hyvinvointialueille aluekohtaiset suositukset omaishoidon tuen myöntämisperusteiden kehittämiseksi.
– Tästä huolimatta hyvinvointialueilla on paljon vaihtelua käytännöissä. Omaishoitajien yhdenvertaisuuden varmistaminen kansallisesti on ensiarvoisen tärkeää, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen muistuttaa.
Työhuonevähennyksen poisto ei heikennä omaishoitajien asemaa
Hallituksen päätös siitä, että verotuksen kaavamainen työhuonevähennys poistuu, on herättänyt huolta siitä, millaiset vaikutukset päätöksellä on omaishoitosopimuksen tehneiden omaishoitajien asemaan.
Valtionvarainministeri Riikka Purran kirjalliseen kysymykseen antaman vastauksen mukaan työhuonevähennyksen poistossa ei ole tarkoitus heikentää omaishoitajien asemaa ja tämä tullaan huomioimaan valmistelun yhteydessä.
Hallituksen esitysluonnos on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle kesäkuun 2025 aikana ja esitys on tarkoitus antaa syksyllä budjettilakina. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alusta.
Kansanedustaja Jaana Strandtman pitää tärkeänä, että työn ja omaishoitajuuden yhteensovittaminen tehtäisiin joustavaksi ja hyväksyttäväksi eri työpaikoilla ja yrityksissä. Tällä hetkellä yli 100 000 työssäkäyvää tarvitsee tähän työn ja hoivan yhdistämiseen arjen konkreettiset ratkaisut. Ilman omaishoitajia maamme sosiaali- ja terveystoimi kaatuisi.
Vuorovaikutusohjaus edistää omaishoitajien yhdenvertaisuutta
Vuoden 2024 alussa käynnistettiin hyvinvointialueiden vuorovaikutusohjaus, jonka tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti omaishoitajien yhdenvertaisuuden edistäminen yhdenmukaistuvien myöntämisperusteiden sekä muiden käytäntöjen myötä.
Vuorovaikutusohjausta jatketaan vuodelle 2026 ja samalla seurataan tavoitteiden toteutumista. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anne Rintamäki huomauttaa, että vuorovaikutusohjauksessa omaishoitajien yhdenvertaisuuden vahvistaminen on ensisijainen teema ja tavoite.
Hallitus huomioi työikäiset omaishoitajat
Omaishoitoa kehitetään myös kohdentamalla terveyden edistämisen määrärahaa omaishoitajien hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen hankkeisiin tänä ja ensi vuonna.
Kehittämisen painopisteissä on huomioitu työikäiset omaishoitajat, lisäksi painopistettä on suunnattu vahvistamaan omaishoitajien yksilöllistä tukea erilaisissa kuormittavissa tilanteissa, kuten työn ja omaishoidon yhdistämisessä. Hankkeissa huomioidaan myös sopimuksettomat omaishoitajat.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen Mira Nieminen painottaa, että on tärkeää, että hallitus huomioi työikäiset omaishoitajat. Työikäiset omaishoitajat tarvitsevat konkreettisia ja yksilöllisiä tukimuotoja, jotka mahdollistavat työn ja hoivan yhteensovittamisen ilman kohtuutonta kuormitusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- J tukimuodot Pia Sillanpää Anne Rintamäki Jaana Strandman hyvinvointialueet jaksaminen arvostus Kaisa Garedew resurssit palkkio sosiaali- ja terveysvaliokunta Puoliväliriihi Minna Reijonen Omaishoitajat Riikka Purra Mira Nieminen Omaishoito hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Omaishoitajien asema paranee tällä hallituskaudella

Ministeri Juuso tyytyväinen: Puoliväliriihestä hyviä uutisia omaishoitajille ja perhehoitajille
Sosiaali- terveysministeri Kaisa Juuso on tyytyväinen, että omaishoitajiin ja perhehoitajiin kiinnitetään huomioita ja panostetaan myös rahallisesti heidän tukemiseensa.

Kansanedustaja Jaana Strandman kehittäisi omaishoidon tukea edelleen – ”Ilman omaishoitajia yhteiskuntamme sosiaali- ja terveydenhoito kaatuisi”
Nykyisessä hallitusohjelmassa on useita tärkeitä kirjauksia, joilla tuetaan omaishoitajia, heidän yhdenvertaisuuttaan ja jaksamistaan. Yhteiskunnan näkökulmasta omaishoidon tukeminen on kannattavaa, sillä ilman omaishoitajia koko sote-järjestelmä romahtaisi. Siksi perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman panostaisi entistä enemmän omaishoitoon ja omaishoitajiin.

SDP esiintyy kotimaisen duunarin puolustajana – samaan aikaan puolueen uusi ohjelma tukee ulkomaisen halpatyövoiman määrän kasvattamista
Lähivaalien alla SDP pyrkii ylläpitämään vanhaa mainettaan, jonka mukaan demarit on suomalaisen duunarin puolella. SDP:n uudessa lähivaaliohjelmassa kuitenkin uudet, matalapalkkaisiin töihin saapuvat maahanmuuttajat toivotetaan tervetulleeksi, käytännössä siis kilpailemaan samoista töistä suomalaisten kanssa. Kehitys on omiaan alentamaan palkkoja.
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








