

LEHTIKUVA
Hallitus panostaa omaishoitoon – luvassa useita parannuksia
Kansanedustaja Jaana Strandman on tyytyväinen hallituksen panostuksista omaishoitoon. Budjettikeskustelussa hän nosti esiin omaishoitajien tärkeän työn osana julkisen talouden vahvistamista.
Omaishoitajien määrä Suomessa on noin 320 000 ihmistä. Tämä on suuri joukko ihmisiä, jotka hoitavat läheistään. Mikäli kaikki omaishoidon varassa olevat suomalaiset laitettaisiin hoitoon laitoksiin, eivät yhteiskunnalla riittäisi rahat eivätkä hoitajat.
– Omaishoitajat ovat korvaamaton voimavara. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että hallitus nostaa omaishoidon arvokkuuden sinne, missä sen kuuluukin olla, Jaana Strandman sanoo.
Kiitos tärkeälle työlle
Hallitusohjelmassa kirjataan omaishoitajien asemaan lukuisia hyviä kirjauksia. Hallitusohjelma yhdenvertaistaa omaishoitajat yhtenäistämällä omaishoidon kriteerit. Tärkeään työhön on myös mahdollista saada vapaapäiviä hallitusohjelman mukaan palvelusetelin tai perhehoidon avulla.
Kansanedustaja Strandman näkee hallituksen toimet kiitoksena tärkeälle työlle.
– On myös hienoa, että hallitus edistää omaishoidon ja muun ansiotyön yhteensovittamista niille, keille se on mahdollista. Odotan jo kovasti, että saamme nämä tärkeät parannukset tehtyä omaishoitolain kokonaisuudistuksen myötä, Strandman sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokonaisuudistus perhehoito palveluseteli omaishoitolaki Jaana Strandman Omaishoitajat Julkinen talous Hallitusohjelma
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia – Koponen: ”On päättäjien velvollisuus varmistaa, että heitä riittää myös tulevaisuudessa”

Reijonen vaatii omaishoitomyönteisimmän kunnan käytäntöjä myös alueen muihin kuntiin: Kenenkään edut eivät saa entisestään heikentyä

Hallitus siivoaa sosiaalidemokraattien ja keskustan sotkuja – ”Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää säästöjä ja sopeuttamista”

Koronapandemia jätti Suomeen mittavan hoitovelan, jonka purkaminen on hallituksen keskeinen tehtävä – ”Monet haasteista eivät ole ratkaistavissa rahalla”

Liikunta lisää kykyjämme ja säästää yhteisiä eurojamme – Strandman: Liikkumattomuuden hintalappu on maassamme lähes 4 miljardia euroa
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










