Tagi: jaksaminen

LEHTIKUVA

Eilen liputettiin lasten oikeuksien päivän kunniaksi, ja kuluvaa viikkoa vietetään lasten viikkona. Siksi nyt on erityisen hyvä hetki muistuttaa, että lapset ja nuoret ovat tälle hallitukselle tärkeitä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew. – Heidän tulevaisuutensa turvaaminen on suurin syy sopeutustoimille, joiden välttämättömyyttä edellinen hallitus ei edes halunnut nähdä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on laatinut toimenpidealoitteen ruoantuottajien työhyvinvoinnin ja henkisen kestokyvyn tukemisesta. Hän pitää äärimmäisen tärkeänä, että tuottajat saisivat apua jaksamiseensa suurten haasteiden edessä. Elomaa kerää tällä hetkellä toimenpidealoitteeseen allekirjoituksia kaikilta kansanedustajilta yli puoluerajojen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tällaisena päivänä on ironista miettiä, miten hallitus on paistatellut viimeiset kaksi vuotta kristallien alla kertoen tehneensä koulutuksen kunnianpalautuksen, sanoo kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Ari Koponen, joka on erittäin huolissaan suomalaisen koulujärjestelmän tulevaisuudesta sekä lasten heikentyneistä oppimistuloksista.  Lue lisää >