

MIKA RINNE
Kaupunkilaiset ja perussuomalaiset vastustavat vesihuollon yksityistämistä Jyväskylässä: ”Myyntihankkeesta luovuttava – kalliin konsulttiyhtiön rahoittaminen lopetettava heti”
Jyväskylän perussuomalainen valtuustoryhmä vastustaa kaupungin kokonaan omistaman energia- ja vesiyhtiö Alvan vähemmistöosuuden myyntiä.
Valtuustoryhmään kuuluvat kansanedustaja Toimi Kankaanniemi sekä kaupunginvaltuutetut Kauko Isomäki ja Tapani Mäki.
Jyväskyläläisiä huolestuttaa, miten käy esimerkiksi veden hinnalle, jos kaupunki myy yhtiöstä 30-40 prosenttia. Kaupunki on tilannut vähemmistöosuuden myynnistä esiselvityksen konsulttiyhtiö KPMG:ltä.
– Vastustamme Alvan yksityistämistä. Haluamme luopua myyntihankkeesta ja lopettaa kalliin konsulttiyhtiön rahoittamisen heti, Kankaanniemi esittelee valtuustoryhmän vaatimuksia.
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Isomäki sanoo, että yksityistämiseen liittyy isoja riskejä.
– Jos omistajaksi tulisi joku yksityinen ulkomainen tai kotimainen taho, niin se ei laita turhaan rahaa kiinni yhtiöön. Jossain vaiheessa tulee paine saada omistukselle tuottoa ja silloin kaukolämmön ja veden asiakashinnat nousevat, Isomäki selvittää.
Kaupunkilaisilla aito huoli
Isomäki puhui perussuomalaisten valtuustoryhmän vaatimuksista Jyväskylän kaupungin järjestämässä ja Alvaan liittyvässä avoimessa keskustelutilaisuudessa torstai-iltana.
Alun perin perusuomalaisten ex-kansanedustaja Kauko Tuupaisen ideoima tilaisuus täytti Jyväskylän pääkirjaston sata henkeä vetävän salin hetkessä ja kymmeniä ihmisiä jäi salin ulkopuolelle.
Jyväskyläläisten kysymyksiin oli vastaamassa kaupungin luottamushenkilöitä, kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Alvan toimitusjohtaja Tuomo Kantola. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumelaa (vihr.), 1. varapuheenjohtaja Juha Suonperää (kok.) tai 2. varapuheenjohtaja Eila Tiaista (vas.) tilaisuus ei kiinnostanut.
Äänessä olleet kaupunkilaiset vastustivat tiukkaan sävyyn Alvan myyntiaikeita. Välillä demaritaustainen kaupunginjohtaja joutui rauhoittelemaan kuumentunutta huutelua.
Koivisto perusteli kuulijoille mahdollista vähemmistöomistajaa sillä, että se toisi yhtiöön lisää osaamista, jakaisi riskiä muuttuvalla energiasektorilla ja toisi myös rahaa.
– Kaupungille pitää jäädä enemmistöosuus ja määräysvalta yhtiöstä. Vaaraa sille, että joku tulisi omistajaksi ja määräisi veden hinnan, ei ole, Koivisto painotti huolestuneelle yleisölle.
Ostaja haluaa päätösvaltaa
Kankaanniemi suhtautuu kaupunginjohtajan puheisiin kriittisesti.
– Määräysvalta ei ole itsestään selvä asia. Yksityinen ostaja odottaa tuoton lisäksi myös päätösvaltaa, maksettuaan omistuksestaan hyvän hinnan, Kankaanniemi huomauttaa.
Hänestä osaomistukseen liittyy myös rakenteellinen ristiriita.
– Osakeyhtiön tavoite on tuottaa omistajilleen mahdollisimman paljon voittoa ja kaupungille se on palveluyhtiö, joka haluaa pitää kaupunkilaisten maksut kohtuullisena, Kankaanniemi muistuttaa.
Päätöksiä julkisuudelta piilossa
Yleisötilaisuuteen osallistunut Arto Nurmela oli huolestunut mahdollisen osakassopimuksen julkisuudesta, jonka yksityiskohdat kuuluvat kaupunginjohtajan mukaan liikesalaisuuden piiriin.
– Ymmärrän yhtiön kehittämisen, mutta minua huolestuttaa asioiden ja päätöksenteon kätkeminen yrityssalaisuuden taakse. Tämä on tärkeä asia. Kyse on yhteisestä omaisuudesta ja en halua sen taakse kasvotonta voimaa, Nurmela toteaa.
Myös perussuomalaisten valtuustoryhmä pelkää, että vähemmistöomistajan myötä päätöksenteko menisi nykyistäkin salaisemmaksi.
– Kaupungin omistaman yhtiön päätöksenteon julkisuus on jo nyt heikkoa. Mikäli yksityinen omistaja tulee mukaan, niin asiat menevät liikesalaisuuden piiriin. Julkisuus ei mene parempaan suuntaan, ellei lakia muutettaisi edellyttämään laajempaa julkisuutta, Kankaanniemi kertoo.
Kuluttajaliitto tyrmää
Jyväskylän kaupungin suunnitelmat vesihuollon osittaisesta yksityistämisestä on herättänyt keskustelua myös valtakunnallisella tasolla.
Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Seppälän mukaan yksityisen omistajan tulo luonnollisen monopolin omistajaksi aiheuttaisi tarpeen sääntelyviranomaisen perustamiselle. Sääntelyä tarvittaisiin etenkin talouden läpinäkyvyyden turvaamiseksi ja hinnoittelun pitämiseksi kohtuullisena.
Kuluttajaliitto puolestaan tyrmää täysin luonnollisten monopolien yksityistämisen. Kuluttajaliiton mielestä vesihuoltoa ei saisi yksityistää edes osittain, koska riskinä on, että yritys käyttää monopoliasemaansa kuluttajan vahingoksi.
– Kansainvälisten kokemusten mukaan yksityisen omistuksen myötä investointeja on tingitty ja asiakasmaksuja korotettu voitontavoittelun hengessä niin paljon kuin sielu sietää, Kankaanniemi kertoo.
Kansalaisaloite vastustaa
Vesihuollon yksityistämisen estämiseksi on tehty myös kansalaisaloite, joka keräsi kahdessa päivässä eduskuntakäsittelyn oikeuttavat 50 000 allekirjoitusta.
Aloitteessa halutaan, että julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen kaupallisille yksityisille toimijoille estetään lailla ja nykyinen omistus pidetään julkisen sektorin hallussa.
– Valtion on vaikea lailla estää kuntaa myymästä omaisuuttaan. Tehtävä voi olla hankala perustuslain näkökulmasta. Kansalaisaloite on kuitenkin selkeä viesti, että kansa ei hyväksy vesihuollon yksityistämistä ja sen joutuvat poliitikot ottamaan huomioon, Kankaanniemi sanoo.
Jyväskylän kaupunki ei ole vielä tehnyt minkäänlaista päätöstä Alvan yksityistämisestä.
Kaupunki saa maaliskuussa suuntaa-antavat tarjoukset, jolloin tiedetään mitkä tahot ovat kiinnostuneita yhtiön vähemmistöomistusosuudesta.
Kaupunginjohtaja Koiviston mukaan prosessi päättyy siihen, jos sopivaa ehdokasta ei löydy. Mikäli ostajaehdokas löytyy, niin kaupunginvaltuusto voi päättää kaupasta aikaisintaan kesäkuussa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kaupunkilaiset Kuluttajaliitto hinnoittelu Alva vesihuolto Tapani Mäki Kauko Isomäki Jyväskylä Yksityistäminen Toimi Kankaanniemi perussuomalaiset kansalaisaloite hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Pohjavesiä ei saa myydä – kaupat estettävissä lakimuutoksella

Tavio: Salliiko Marinin hallitus vesilaitoksien myymisen? – ”Vaarana on kuluttajahintojen jyrkkä nouseminen”

Elomaa: Suomen on pidettävä kansainväliset sijoittajat erossa pohjavesistämme ja kuntien vesiyhtiöt omissa käsissä

Perussuomalaiset hallitusneuvotteluista: Valtion omaisuuden jatkuva myyminen on hyvin vastuutonta politiikkaa – ”Eikö Caruna-kauppa opettanut vihervasemmistolle mitään?”

Caruna-Pekka taivasteli sähkön hintaa

Kaupunkilaisille ja perussuomalaisille erävoitto – Jyväskylä keskeyttää selvityksen vesihuollon yksityistämisestä

Helsingin piirin tupaantulijaiset: Nuorennusleikkaus, paljon uusia someseuraajia ja listat täyteen kuntavaaliehdokkaita
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










