Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Kaupunkilaisille ja perussuomalaisille erävoitto – Jyväskylä keskeyttää selvityksen vesihuollon yksityistämisestä

10.02.2020 |18:40

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti keskeyttää käynnistämänsä selvitystyön Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöomistusosuuden myymisestä. Kaupunginhallitus otti asian pöydältä käsiteltäväksi kokouksessaan tänään.

Jyväskylän kaupunginhallitus käynnisti 16.12.2019 Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöosuuden myynnin selvityksen. Tavoitteeksi yritysjärjestelylle asetettiin pitkäaikaisen ja ammattimaisen vähemmistöomistajakumppanin mukaantulo yhtiöön, pääomien kierrätys kaupungin elinvoiman ja investointikyvyn parantamiseksi sekä energia- ja vesitoimialan murroksen tunnistaminen ja siihen liittyvien riskien hajauttaminen.

”Ei ole tarkoituksenmukaisinta jatkaa”

Yritysjärjestelylle asetettiin reunaehtoja, joista keskeisin oli kaupungin enemmistöomistuksen säilyttäminen omistajaohjauksen, kohtuullisen hinnoittelun, toimintaedellytysten ja ilmastotavoitteiden toteuttamisen varmistamiseksi, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

– Valmistelun aikana on käynyt ilmeiseksi, ettei mahdollisella vähemmistöosuuden myyntiesityksellä ole edellytyksiä menestyä Jyväskylän kaupungin päätöksenteossa. Asiasta on keskusteltu selvityksen tekemiseen sitoutuneiden valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa ja todettu yhdessä, että myyntiselvitystä ei ole tarkoituksenmukaista jatkaa.

Loppu kalliille selvitystyölle

Jyväskylän perussuomalainen valtuustoryhmä ja kaupunkilaiset ovat vastustaneet vesihuollon yksityistämistä.

– Vastustamme Alvan yksityistämistä. Haluamme luopua myyntihankkeesta ja lopettaa kalliin konsulttiyhtiön rahoittamisen heti, kansanedustaja Toimi Kankaanniemi totesi viikonloppuna kaupunkilaisille järjestetyssä yleisötilaisuudessa.

Kaupungille 50 000 euron lasku

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Kauko Isomäki painotti, että yksityistämiseen liittyy isoja riskejä.

– Jos omistajaksi tulisi joku yksityinen ulkomainen tai kotimainen taho, niin se ei laita turhaan rahaa kiinni yhtiöön. Jossain vaiheessa tulee paine saada omistukselle tuottoa ja silloin kaukolämmön ja veden asiakashinnat nousevat.

Selvitystyön lopettanut Jyväskylän kaupunki kertoo jatkavansa aktiivista omistajapolitiikkaa ja selvittää jatkossakin erilaisia keinoja vahvistaakseen Alva-yhtiöiden kannattavan liiketoiminnan perusteita nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Selvitystyöstä aiheutui kaupungille 50 000 euron kustannukset.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia

01.06.2026 |16:19

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää