

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ennen eduskunnan täysistuntoa Helsingissä keskiviikkona 31. toukokuuta 2017. / Lehtikuva
Keskustan pysyttävä alkoholiasiassa hallitusrintamassa – Soini: Johdetaanko kepua puskasta?
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaatii ehdottomasti keskustaa pitäytymään hallituksen rintamassa alkoholilaista päätettäessä.
– Johdetaanko kepua puskasta, Soini kysyi keskiviikkona eduskunnassa viitaten Pekka Puskaan (kesk.), joka on nostanut jo ennestään tunnettuja terveysnäkemyksiä jälleen keskusteluun.
– Mikä on sovittu jo vuosi sitten, ei voi muuttua, Soini paalutti.
– Minulla on sellainen kunniakäsitys politiikassa, että saavutetusta neuvottelutuloksesta pidetään kiinni. Niin olen toiminut, enkä aio tätä 20 vuoden perinnettä viimeisenä 10 päivänä muuttaa ja edellytän samaa muiltakin. Minusta meidän pitää viedä yhdessä loppuun, mikä on vuosi sitten yhdessä sovittu. Tämä on kysymys johtajuudesta, Soini totesi.
Kyttyrää hieromalla ei tule mitään
Uusista tapaamisista esimerkiksi puoluejohtajien välillä ei ole vielä sovittu, mutta asia täytyy viedä yhdessä maaliin, Soini totesi istunnon alkaessa.
– Tämmöinen omantunnon keppihevosena käyttäminen.. Perussuomalaiset on vaikeat asiat keskuudessaan hoitanut ja se on ainoa tapa saada päätöksiä yhteiskunnassa aikaan. Jos ruvetaan kenenkin kyttyrää hieromaan, ei siitä mitään tule, Soini totesi.
Vuosi sitten neuvoteltu tulos pitäisi viedä läpi. Soini vastasi kysymykseen kepun tekemästä perussuomalaisten syyllistämisestä näin.
– Joskus pitää kysyä, kuka puoluetta johtaa. Perussuomalaisia johdan minä 10 päivää, mutta johdetaanko kepua puskasta, Soini kysyi.
Turunen keskustalle: Harkitkaa ponnen käyttöä
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) painotti myös, että vuoden takaisesta sopimuksesta täytyy pitää kiinni. Yhden neuvon hän antoi keskustalaisille.
– Ainoa mitä he vielä voisivat miettiä olisi ponsi: että he miettisivät omia ponsia lakiesityksen perään. Mutta yhteisen esityksen takana pitää olla, Turunen painotti.
Kokoomuksen Pauli Kiuru halusi esittää oman ratkaisunsa Suomen Uutistisissa: jaetaan kiista kahteen osaan ja päätetään nyt ne asiat, joista ollaan yhtä mieltä. Ja niitä on paljon. Eri mieltä ollaan vain limuviinasta ja alkoholiprosentista. Päätettäisiin ne sitten, kun pöly on laskeutunut, Kiuru esitti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa alkoholilaista: Emme halua avata neuvoteltua kompromissia uudelleen

Tökerö vedätys ei käynyt perussuomalaisille – Simon Elo alkoholilaista: ”Keskusta kaatoi sopimuksen”

Kommentti: Keskusta valehtelee alkoholiasiassa täysin surutta
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Sheikki Laakso: Kokoomuksen Laiho on väärässä dieselverosta – totuus on toinen
Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho on esittänyt mielipiteitään dieselveron perusteista, jotka ovat perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakson mukaan kaukana todellisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













