

Perussuomalaisten kansandeustajat Ritva "Kike" Elomaa ja Sampo Terho tiedotustilaisuudessa 2016. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Elomaa alkoholilaista: Emme halua avata neuvoteltua kompromissia uudelleen
Keskusta koetti avata alkoholipoliittisen sopimuksen, jonka sisällöstä sovittiin jo viime syksynä. Verukkeena se käytti ”uusia tietoja”, jotka olivat tiedossa hyvissä ajoin tuolloin, kun asiasta sovittiin.
Näin kertoo Ritva ”Kike” Elomaa, joka on istunut pitkään hallituksen alkoholipoliittisessa neuvotteluryhmässä. Ryhmä sääti jo viime syksynä kompromissin monen pitkällisen ja vaikean neuvottelun jälkeen alkoholilain uudistamiseksi. Hän ei halua, että vaivalla sovittu kompromissi muuttuisi jälleen.
Elomaan kanssa ryhmässä oli myös ryhmäjohtaja Sampo Terho, kunnes hänet valittiin kulttuuri- ja Eurooppa-ministeriksi. Hänen seuraajakseen tuli uusi ryhmäjohtaja Toimi Kankaanniemi. Ryhmää johti keskustan Annika Saarikko.
Ongelmat tiedettiin, Viron ralli kuriin
– Kompromissi syntyi tällä porukalla monen vaikean neuvottelun jälkeen. Ne ongelmat, joiden keskusta väittää tulleen esille lausuntokierroksella ja otti poliittiseksi aseeksi, olivat kaikki tiedossa jo silloin syksyllä. Mitään uutta ei ole tullut esille, vaikka näin väitettiin. Meitä valaistiin ja me tiesimme ongelmista, Elomaa kertoo.
– Me halusimme lisätä alkoholipolitiikan vapautta, mutta menemättä kokoomuksen edustamaan ääripäähän. Me lähdimme 8,5 prosentin alkoholirajasta ja tulimme neuvotteluissa 5,5 prosenttiin, Elomaa painotti.
Viro saa hyödyt, Suomi haitat
Jo nyt nähdään, kuinka Suomi saa Viron viinarallista vain haitat ja hoitokulut, kun verotulot ja työpaikat jäävät Viroon. Alkoholirajan pitäminen esityksen mukaan 5,5 prosentissa ja valmistusteknologian vapaus eli aidon lonkeron salliminen antaisivat tuloja Suomen yhteiskunnalle.
Perussuomalaiset haluaisivat myös kehittää alkoholilakia eurooppalaiseen, yksilönvapautta kunnioittavaan suuntaan.
– Keskusta hyväksyi kompromissin, mutta nyt he haluaisivat tehdä uudet sopimukset. Asia on jo neuvoteltu niin tiukkaan, että sillä ei pidä vatuloida enää. Tahdomme rauhoittaa asian ja tehdä sopimuksen aiemman kompromissin pohjalta. Teimme asiasta eduskuntaryhmässä yksimielisen päätöksen, Elomaa painotti.
Neuvotteluja voidaan jatkaa
Olisi suuri sääli, jos asia jäisi tähän. Elovaarasta on outoa, ettei aiempi kompromissi kelvannut keskustalle, kun siitä neuvoteltiin niin pitkään ja vastaan tultiin niin paljon.
– Haluamme, että asia sovitaan alkuperäisen sopimuksen mukaan. Mutta ainahan voi neuvotella lisää – totta kai neuvottelemme, mutta lähtökohtana täytyy olla alkuperäinen sopimus, Elomaa vaatii.
Ryhmänjohtajien tiistaina tekemässä kompromissiesityksessä oli olennaisia poikkeamia aiemmasta kompromissista, eikä perussuomalaisten ryhmä sitä hyväksynyt.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kommentti: Keskusta valehtelee alkoholiasiassa täysin surutta

Keskustan pysyttävä alkoholiasiassa hallitusrintamassa – Soini: Johdetaanko kepua puskasta?
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











