Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rintamäki: Viime hallituksen tekemä sote-rahoitusmalli on epäonnistunut – edessä pitkä korjaustyö

06.11.2025 |18:01

Rahoitusmalli on osoittautunut viime hallituskauden sote-uudistuksen suurimmaksi ongelmaksi. Perussuomalaisten näkökulma on, että hallituksen on korjattava rahoitusmalli suunnitelmallisesti.

Eduskunnan torstain kyselytunnilla käytiin keskustelu hyvinvointialueiden rahoitusmallista. Perussuomalaisten kansanedustaja Anne Rintamäki totesi, että viime hallituskaudella tehdyn sote-uudistuksen keskeisimmäksi ongelmaksi on osoittautunut nimenomaan rahoitusmalli.

– Kaikki ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että rahoitusmalli on huono ja epäoikeudenmukainen, vaikka perustelut vaihtelevatkin.

Rintamäki jatkoi, että ehkä eniten kritiikkiä on viime aikoina herättänyt rahoitusmallin keskeisenä osana oleva THL:n diagnoosimalli.

– Kun asiakastietojärjestelmät jätettiin yhtenäistämättä ja keskeinen säästömahdollisuus hukattiin, jouduttiin tilanteeseen, jossa saatavilla olevan tiedon laatu riippuu pitkälti käytössä olevasta potilastietojärjestelmästä. Diagnoosimäärissä alueiden välillä on selittämättömiä, jopa monikymmenkertaisia eroja.

Rahoituslakia korjattava suunnitelmallisesti

Muutokset tietopohjassa vaikuttavat rahoitukseen viiveellä. Ensi vuoden rahoituksessa siirrytään käyttämään hyvinvointialueilta kerättyä tietoa vuodelta 2023.

Hyvinvointialueiden rahoitusmallia on kehitetty vaiheittain hallituskauden aikana. Rahoitusmallin kehittämisen kolmatta vaihetta valmistellaan parhaillaan, ja esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2026. Esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) kerrointa on jo nostettu. Tuoreimpana toimena sote-rahoituksen diagnoositietojen toimittamista ja tietopohjan varmennusta läpivalaisemaan nimitetään selvityshenkilö.

Perussuomalaiset pitää tärkeänä, että rahoituslakia korjataan suunnitelmallisesti ja tietopohjan ymmärrettävyyttä parannetaan. Työ rahoituslain korjaamisen osalta jatkuu vielä pitkään, myös ensi hallituskaudella. Suomi tarvitsee entistä parempaa tiedolla johtamista.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

SDP vaatii lähivaalien jälkeen ”reilumpaa” politiikkaa, eli löyhempää talouskuria sotealueille – Miko Bergbom muistuttaa karuista tosiasioista

15.04.2025 |08:51

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta

25.06.2026 |11:59
8.
Suomen uutiset logo

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”

23.06.2026 |15:58
10.
Suomen uutiset logo

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa

22.06.2026 |12:17

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää