
Kiina hermostuttaa markkinoita
Kiinan viime viikon devalvaatiot ovat heiluttaneet rankasti osake- ja valuuttamarkkinoita pitkin kehittyviä talouksia. Verrattain maltillisten devalvaatioiden sarja on jatkoa aiemmin nähdylle Kiinan pörssiromahdukselle. Tiistaina kiinalaisosakkeet pakittivat jälleen. Seuratut osakeindeksit putosivat yli kuusi prosenttia.
Etelä-Afrikan, Turkin ja Meksikon valuutat heikkenivät kaikkien aikojen pohjalukemiin Yhdysvaltain dollaria vastaan maanantaina. Malesian ja Indonesian valuutat putosivat tasoille, joita ei olla nähty sitten 90-luvun lopun Aasian valuuttakriisin.
Talouslehti Financial Times kuvaa sijoittajien paniikkia suureksi. Sijoittajat myyvät ensin ja kysyvät vasta sitten. Sijoittajia hermostuttaa myös Yhdysvaltain mahdolliset ohjauskoron nostoaikeet.
Valuuttasota euronkin riesaksi
Kiinan devalvaatiot purevat myös yhteisvaluutta euroon. Euroopan keskuspankki on löysännyt rahapolitiikkaansa tavoitellessaan Eurooppaan talouskasvua ja heikompaa euroa. Kiinan kilpalaulanta on vaarassa vesittää euron heikentämispyrkimykset. Pahin pelko on, että kilpailu heikosta valuutasta johtaa valuuttasotaan.
Euroopan talouden kasvu on parhaimmillaankin perin vaatimatonta. Huokea öljy, keveämpi rahapolitiikka ja heikentynyt euro eivät ole onnistuneet polkaisemaan Euroopan talouteen kaivattua vauhtia. Suomen talous oli keväällä vielä supistumaan päin.
Kiinan devalvaatiot ovat laskeneet myös sijoittajien inflaatio-odotuksia Euroopassa. Hiljattain julkaistut Euroopan inflaatioluvut pysyvät sitkeästi nollan tuntumassa. EKP:n tavoitteena on pitää inflaatio lähellä, mutta hieman alle, kahden prosentin. EKP ei ole tehtävässään onnistunut sitten vuoden 2013 alun.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Antikainen: Äänioikeus vain Suomen kansalaisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tehnyt eduskunnassa lakialoitteen, jossa hän esittää äänioikeuden rajaamista kunta- ja aluevaaleissa vain Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaisille.

Purra syyttää keskustaa törkeästä maalittamisesta ja tappouhkauksista: ”Hävetkää”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra syyttää keskustaa kansanedustajien maalittamisesta ja kertoo, että raju häirintä ulottuu myös perheenjäseniin. Hän painottaa, että tappouhkaukset ja pelottelukuvasto vaarantavat demokratian, ja vaatii keskustan paikallistoimijoita lopettamaan ylilyönnit.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.