Artikkeli kuva

Kolumni: Maahanmuuton rikkautta ja minä-minä-Marinin paluu

10.11.2025 |09:34

Ulkomaalaiset tekevät 80 prosenttia törkeistä huumerikoksista ja laiminlyövät usein velvoitteitaan pyörittämissään ravintoloissa, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen. Risuja saa myös ex-pääministeri Sanna Marinin köykäiseksi jäänyt muistelmateos.

Ulkomaalaisten rikollisten osuus on kasvanut 79 prosenttiin keskusrikospoliisin tutkimissa törkeissä huumausainerikoksissa. Ulkomaalaisten osuus oli vielä viime vuonna 53 prosenttia. KRP:n tiedusteluosaston päällikkö Jaakko Christensen kertoi MTV:lle, että eniten työllistävät nyt järjestäytynyt rikollisuus ja katujengit. Tekijöiden uusi ykköskansalaisuus on Ruotsi, entisen Viron sijaan.

Tästä voidaan päätellä, että ruotsalaiset maahanmuuttajataustaiset rikollisryhmät ovat tosissaan tekemässä tuloa Suomeen. On tärkeää, että Suomessa ei toisteta Ruotsin virheitä. Hallituksen ja perussuomalaisten pyrkimyksenä on huolehtia, että Suomeen pääsee töihin tai turvaan, mutta ei rötöstelemään tai pötköttelemään. Myös järjestäytyneen rikollisuuden jämäkkä torjunta varhaisessa vaiheessa on tärkeää. RIkollisjengit eivät tule Suomea läänittämään itselleen.

Pizzaratsiassa kävi käry

Verohallinnon tehovalvonta pizzerioissa, kebabkioskeissa ja kiinalaisissa ravintoloissa paljasti, että väärinkäytökset ovat uusi normaali. Joka toisessa ravintolassa paljastuneet puutteet olivat niin vakavia, että ne siirrettiin rikostapausharkintaan. Lisäksi muille viranomaisille tehtiin satamäärin ilmoituksia etuuksien väärinkäytöstä, eläkemaksujen laiminlyönnistä ja rahanpesusta.

Harmaan talouden torjunnasta vastaava johtaja Tarja Valsi ei säästellyt sanojaan Verohallinnon tiedotteessa. Ulkomaalaisomisteisissa yhtiöissä kaiken tyyppinen väärin toimiminen on yleisempää. Valsin mukaan verot kertyvät suomalaisilta toimijoilta – ja laiminlyöville ulkomaalaistaustaisille toimijoille syntyy tästä kilpailuetua.

Marin tuli ja moitti puoluetoverinsa

Entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos julkaistiin. Arvosteluissa sitä pidettiin enemmän henkilökohtaisena teoksena, ja poliittisen pohdinnan katsottiin jääneen kakkossijalle. Erityisesti epäonnistumisia ei analysoitu kunnolla. Nato-prosessia, EU-politiikkaa ja esimerkiksi Uniper-kauppoja ei käsitellä juuri ollenkaan tai vain lähinnä itselle edullisesti.

Sisäpoliittisesti teoksen olennaisin anti taisi olla monien, jopa puoluetoverien moittiminen. Tämän on arvioitu vaikeuttavan Marinin mahdollista paluuta päivänpolitiikkaan. Herää myös kysymys, miten SDP suhtautuu vaalien lähestyessä Marinin mahdolliseen vetovoimaan. Näkyvä asema ja ehdokkuus toisi ääniä vasemmalta, mutta Marinin esittämä kritiikki tovereitaan kohtaan käytännössä haastaa myös puoluejohdon linjaa siirtymään vasemmalle, entiseen asentoon.
Ehkä juonena on sekä syödä kakku että säästää se: Marin käy keräämässä demareille ääniä ja siirtyy sen jälkeen taas uudestaan johonkin, ehkä pääministeri Antti Lindtmanin mahtikäskyllä luotuun tehtävään?

Eihän Marin viimeksikään ollut ennen eduskuntavaaleja kertomansa mukaan mihinkään lähtemässä, kunnes lähti. Yleensä yksinkertaisinta on toistaa ennestään toiminut temppu.

Taloushistorian suurin kupru unohtui

Lehdistössä ihmeteltiin, miksi Suomen taloushistorian isoimpiin kuuluvaa kuprua – eli Uniperia – ei Marinin muistelmissa käsitelty lainkaan. Suomalainen energiayhtiö Fortum osti 2017-2020 saksalaisesta Uniper-energiayhtiöstä 75 prosenttia. Uniper romahti vain muutamia vuosia myöhemmin kiinteähintaisiin asiakassopimuksiinsa, kun Venäjän hyökkäyssota nosti maakaasun hinnat pilviin. Tappio Fortumille oli 6,5 miljardia euroa, mikä vastaa koko yrityksen noin 6-8 vuoden liikevoittoa. Valtio omistaa Fortumista noin puolet, joten tappiot ovat pois meidän kaikkien yhteisestä pussista.

Marin olisi halutessaan voinut sanoa, että Sipilän hallitus, johon tuolloin kuului keskusta, kokoomus ja siniset (mutta ei enää perussuomalaiset), hyväksyi ostostrategian. Marin olisi voinut uskottavasti sanoa, että edeltäjien vika, heidän sotkujaan tässä siivottiin.

Muistutetaan kuitenkin, että Rinteen/Marinin hallitus siunasi viimeiset Uniper-osakkeiden ostot. Marinin hallitus on siis yhtä syyllinen ostoihin kuin Sipilän hallitus. Toisekseen, ratkaisevien neuvottelujen aikana pääministeri oli lomalla ja Ruisrockissa, ja pääministerin virka-asunnolla pidettiin jatkoilla vähän elämää. Iltasanomien mukaan ”Marin järjesti ystävilleen Ruisrockin jälkeiset jatkot pääministerin virka-asunnolla samaan aikaan, kun Saksan hallitus vaati Fortumia osallistumaan energiayhtiö Uniperin pelastamiseen”.

Uniper-sotku oli sysätty omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen niskaan. Marinin toiminta Uniperin suhteen herätti arvostelua. Muutama miljardi veronmaksajien rahaa saisi monessa maassa pääministerin keskeyttämään ilon ja valon ja palaamaan töihin. Joko Uniper ei Marinia kiinnostanut, tai sitten vahinko haluttiin rajata vain yhden ministerin niskaan, eli omistajaohjauksesta vastanneelle Tuppuraiselle.

JUHANI HUOPAINEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
Suomen uutiset logo

Keskustan Kurvinen tyrmää osallistumisen demarivetoiseen sosialistihallitukseen – Koponen: ”Kestääkö kantti vai pettääkö kepu jälleen?”

05.11.2025 |12:05

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
3.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
5.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää