Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Koponen haluaa poistaa “positiivisen” erityiskohtelun laista – kantasuomalaistenkin syrjintä on syrjintää

16.09.2025 |16:15

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen vaatii “positiiviseen” erityiskohteluun oikeuttavaa lain pykälää poistettavaksi. Positiivinen erityiskohtelu eli suomeksi syrjintä tarkoittaa jonkin ihmisryhmän asettamista muita parempaan asemaan.

– ”Positiivinen” syrjintä pilaa yhdenvertaisuutta. Lisäksi työnantajiin ja oppilaitoksiin kohdistuva epämääräinen velvoite syrjii eritoten kantasuomalaisia ja sen on loputtava, Ari Koponen sanoo.

Töihin tulee valita osaamisen perusteella

Positiivisella syrjinnällä suositaan vähemmistöjä esimerkiksi työnhaussa. Koposen mukaan tämä on syrjivää niitä kohtaan, joita ei suosita. Hänen mukaansa töihin tulee valita ihmiset osaamisen perusteella.

– Positiivinen erityiskohtelu ei ole myöskään sitä saavien osalta hyvä asia, koska se luo epäilyjä positiivisen erityiskohtelun kautta edenneiden epäpätevyydestä, Koponen perustelee.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Festivaalin työntekijät tuomittiin kansanedustaja Mäenpään syrjinnästä – “Eivät he voi lähteä määräilemään ihmisten arvoja”

09.09.2025 |17:22
Suomen uutiset logo

Taloussosiologian dosentti Afrikan tähden pelikiellosta: “Rakenteellisen syrjinnän teoria ei ole tiedettä vaan arvopäämäärien edistämistä”

09.01.2025 |14:50

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos

27.01.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan

28.01.2026 |17:21
7.
Suomen uutiset logo

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana

30.01.2026 |12:01

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää