Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Festivaalin työntekijät tuomittiin kansanedustaja Mäenpään syrjinnästä – “Eivät he voi lähteä määräilemään ihmisten arvoja”

09.09.2025 |17:22

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on todennut Provinssi-festivaalin kolme työntekijää syyllisiksi kansanedustaja Juha Mäenpään syrjintään. Festivaalin järjestäjät poistivat Mäenpään festivaalialueelta sanomalehti Ilkka-Pohjalaisessa julkaistun kolumnin takia. Festivaalin järjestäjien mukaan Mäenpään kolumni oli Provinssin periaatteiden vastainen.

– Ehkä tää nyt on se, että jos tämmönen tapahtumajärjestäjä lähtee laatimaan ohjeita, niin ne koskevat sitä tapahtumaa ja tapahtuma-aluetta ja tapahtuma-aikaa. Ei ne voi koskea koko maapalloa, Juha Mäenpää kommentoi Suomen Uutisille.

– Eivät he voi lähtee määräilemään ihmisten arvoja ja muita, mitä nämä sitten muualla kenties tekevät.

”Toinen niistä joutaa lopettaa”

Provinssin toimitusjohtaja ja kaksi muuta saivat sakkoa 2 200 eurosta 4 000 euroon. Heidän pitää myös maksaa Mäenpään oikeudenkäyntikulut ja korvata tälle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 600 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

– Itteä harmittaa se eniten siinä, että silloin kun se sattu, niin sehän pysäytti mun kesän rakennuspuuhat kuukauden ajaksi. Kun joutui päivystämään koko ajan eri viestivälineitä ja kattoo, mitä media kirjoittaa. Siinä meni niinku muutama viikko, että olisi ollut parempi, kun olisi tullut mulle talkoiseen siinä rakennuksella sitten, Mäenpää pohti menneitä.

– Mä opin sen tästä asiasta, että Suomessa on sekä yhdenvertaisuusvaltuutettu että tasa-arvovaltuutettu. Ja kun ne tekevät samaa tehtävää, niin toinen niistä joutaa lopettaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Raisio lähti mukaan woke-porukan noitavainoihin – Junnila: Aikuisten kehittämät mielikuvitusongelmat ulottuvat lasten peleistä jo lastenkirjoihinkin

06.05.2025 |15:31

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi