Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Koponen: Keskustan siunaamat Marinin hallituksen maahanmuuttopolitiikan päätökset näkyvät karulla tavalla työttömyysluvuissa

24.02.2026 |15:06

Työttömyys on Suomessa edelleen korkealla tasolla, mutta kehityksessä on nähtävissä varovaisen myönteinen käänne. Joulukuusta lähtien työttömyys on ollut laskussa, ja talouden näkymät ovat parantumassa ostovoiman ja korkojen laskun sekä viennin elpymisen myötä. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää maahanmuuttajien työttömyyden voimakasta kasvua erityisen huolestuttavana kehityssuuntana.

Maahanmuuttajien työttömyys on noussut jo 20 prosenttiin, kun suomalaisten työttömyysaste on alle kahdeksan prosenttia.

– Maahanmuuttajien työttömyyden raju kasvu kertoo siitä, että aiempi maahanmuuttopolitiikka ei ole ollut kestävällä pohjalla, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen.

Hallitus kiristi maahanmuuttopolitiikkaa

Koposen mukaan Sanna Marinin hallituskaudella maahanmuuton väyliä avattiin laajasti työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen kautta.

– Nyt näemme näiden päätösten seuraukset. Nykyinen hallitus on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaa ja pyrkinyt tukkimaan hallitsemattomia väyliä, mutta jo tehtyjä ratkaisuja ei voida muuttaa taannehtivasti, Koponen sanoo.

Keskustan kannettava oma vastuunsa

Koponen pitää tärkeänä, että työllisyyspolitiikassa keskitytään kestävään talouskasvuun ja suomalaisten työllisyyden vahvistamiseen, jota hallitus on hänen mukaansa tehnyt.

– Suomen Keskusta, joka oli mukana hyväksymässä Marinin hallituksen linjauksia, on nyt tehnyt välikysymyksen työttömyydestä. Aihe on tärkeä, mutta keskustan vastuu aiemmista päätöksistä ei katoa mihinkään, Koponen toteaa.

Hamuaa lisää työttömiä maahanmuuttajia

Samaan aikaan Koponen hämmästelee, että keskustan tavoitteena on 40 000 uutta maahanmuuttajaa vuosittain. Lisäksi keskusta vastusti hallituksen esitystä, jossa työttömien maahanmuuttajien oleskelulupa lakkautetaan työnkuvan mukaan kolmen tai kuuden kuukauden jälkeen.

– Keskustan linja ilmeisesti on, että lisää työttömiä hoidattavia Suomeen ja sillä maaseutu nousuun. Toivottavasti keskusta ymmärtää, minkälaisia päätöksiä se on ollut tekemässä vasemmistohallituksen apupoikana, Koponen sivaltaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”

23.02.2026 |11:00

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää