Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Kulpakko: Lappia ei saa tyhjentää

24.03.2014 |10:43

Ylisuurilla metsien suojelualueilla on jo nyt vaikeutettu järkevän metsätalouden hoitamista Lapissa. Koko metsäklusteri kamppailee olemassaolostaan. Kannattavan Kemijärven paperitehtaan sulkeminen oli koko suomalaisen savupiipputeollisuuden alasajon ensimmäisiä lähtölaukauksia. Mikäli EU:n säännöksiin vedoten ollaan ulkoistamassa Metsähallituksen metsänkorjuutyöt, merkitsee se taas lisää työttömiä ammattimetsureita. Ei meidän tarvitse noudattaa kaikkia älyttömiä EU:n säännöksiä.

Kannattaako sohia Nato-miekalla? 

Suomen poliittinen eliitti on kaivanut 1930-luvun ulkopoliittiset teesit esiin ja alkanut sohia Nato-miekalla. Se on vaarallista peliä. Tämä herättää kansalaisissa pelkoja varsinkin Pohjois-Suomessa. Rajan tuntumassa, Alakurtissa on Venäjän yksi suurimmista lentotukikohdista.

Venäläiset turistit tuovat merkittävän kassavirran lappilaisille matkailualan yrittäjille. Kataisen-Urpilaisen hallitus on veropäätöksillään kurittanut jo kohtuuttomasti alaa. Mikäli nyt tyrehdytetään vielä venäläisten turistien virta Lappiin, on pohjoisen Suomen matkailun konkurssiaalto väistämättä edessä.

Kaivostoiminnan ja jalostuksen toimintaedellytykset kuntoon 

Suomalainen kaivosbuumi ollaan hukuttamassa Talvivaaran jätevesiin. Yhden kaivoksen epäonnistunut ympäristönsuojelu ei oikeuta Kataisen-Urpilaisen hallitusta laatimaan uusia rangaistuspykäliä muille kaivoksille.

Kaivokset ovat merkittävä tulevaisuuden työllistäjä koko Suomessa. Kun vielä jatkojalostus varmistetaan Tornion tapaisten terästehtaiden kautta, jää kansantalouteemme käyttövaraa huomattavasti nykyistä enemmän. Maamme metallurgisen teollisuuden tulevaisuus vaatii koko EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan täyskäännöksen. EU:n ja Suomen on sanouduttava irti vientimme tyrehdyttävästä rikkidirektiivistä. Ympäristöperusteiset verot ja maksut on vähintään puolitettava.

Marko Kulpakko
eurovaaliehdokas (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää