Kun politiikka sukupuolittui

SDP:n toukokuussa valit­tu puheenjohtaja Antti Rin­ne julistautui puheenjohtaja­vaalin alla “äijäfeministiksi” Helsingin Sanomien haastat­telussa. Moni Rinnettä kan­nattanut demari varmaankin toivoi, että äijäfeministi pu­heenjohtajana toisi takaisin perussuomalaisten kannat­tajiksi siirtyneitä demareita – Urpilaisen linjoilla ollei­ta naiskannattajia menettä­mättä.

Rinne valittiin puheenjoh­tajaksi 9. toukokuuta. Sdp:n kannatus oli Taloustutkimuk­sella alkuvuoden haarukassa 15,5-15,8 prosenttia. Touko­kuun mittauksessa kannatus oli laskenut 15,0 prosenttiin, kesäkuussa 14,8 prosenttiin – heinäkuussa tuli historialli­nen pohjanoteeraus 13,8.

Lukujen valossa näyttää sil­tä, että äijäfeministi Rinne ei ainakaan alkuun onnis­tunut tuomaan duunari­miehiä takaisin demarien kannattajiksi, mutta sai kui­tenkin karkotettua osan nai­sista kokoomukseen. Elo­kuussa kannatus elpyi 15,8 prosenttiin, kun naisia palasi Sdp:n kannattajiksi.

Perussuomalaiset ja vihreät

Mutta miksi sukupuolel­la ylipäätään on väliä? En­nen vanhaan ihmiset äänesti­vät äidinkielensä, poliittisen ideologiansa ja ennen kaik­kea yhteiskuntaluokkansa mukaan. Vasemmisto kyseen­alaisti perinteiset sukupuo­liroolit 1960-luvulta alkaen, mutta tasa-arvokysymyk­sen kohdalla jakolinja meni “edistyksellisten” ja “taantu­muksellisten”, ei miesten ja naisten välillä.

Puoluekannatus ei yleisen käsityksen mukaan ollut vie­lä 1970-luvul­la kovin suku­puolittunutta. Sitä on tosin vaikea todis­taa, koska tut­kimuslaitok­silla ei ollut ennen van­haan tapana yhdistellä puo­lueiden kannatustietoihin taustamuuttujia, kuten suku­puoli tai ikä.

– Tarkkaa tietoa asiasta on vaikea löytää. Mutta ilman laajaa datan seurantaakin voi varsin turvallisesti sanoa, että kyllä politiikka ja puolueiden kannatus ovat sukupuolittu­neet. Eihän ennen ollut mi­tään perussuomalaisia eikä edes vihreitä, sanoo tutki­muspäällikkö, yhteiskuntatie­teiden tohtori Juho Rahko­nen Taloustutkimuksesta.

– Nehän ovat sukupuolit­tuneita puolueita, ja myös kristillisdemokraateissa on vihreiden tapaan kaksi kol­masosaa naisia. Muissa puo­lueissa miehet ja naiset ovat aika lailla tasoissa.

Tasa-arvo eriytti arvoja

Rahkosen mukaan vihreä liike oli aikanaan vastaisku yhteiskunnan koville, mas­kuliinisille ja materialistisil­le arvoille.

– Sukupolvi myöhem­min perussuomalaisis­ta tuli vastaiskun vastaisku, eli vastalause yhteiskunnan feminisoitumiselle ja masku­liinisten, materialististen ar­vojen heikkenemiselle. Siinä on jo todisteita politiikan su­kupuolittuneisuudesta.

Aiemminhan julkinen elämä oli Rahkosen mukaan voit­topuolisesti miesten aluetta. Naisten tulo politiikkaan vii­me vuosikymmenien aikana on muuttanut agendaa niin, että on yhä enemmän leimal­lisesti miesten aiheita ja nais­ten aiheita.

Jo puoli vuosisataa miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja sukupuoliroolien heiken­tämistä on pidetty Suomessa hyvinä arvoina. Tasa-arvos­ta huolimatta – vai ehkä juuri sen takia – miesten ja naisten arvot ovat eriytyneet. Erot heijastuvat paitsi politiik­kaan, myös ihmissuhteisiin.

Miehet asiakeskeisempiä

Miehet ovat arvoiltaan ylei­sesti ottaen materialisti­sempia ja perinteikkäämpiä kuin naiset, Rahkonen ker­too. Mies asuu maalla ja puu­hailee autotallissaan, nainen asuu kaupungissa ja shop­pailee sekä jakaa asioita somessa.

– Tämä aiheut­taa epäsuhdan ja vaikeuttaa ih­misten pariutumis­ta Suomessa, Rahkonen huo­mauttaa.

Taloustutkimuksen Value­graphics-arvotutkimuksen mukaan miesten suurin ar­voluokka on asiakeskeiset. Naisten suurin arvoluokka on puolestaan elämykselliset.

– Sukupuolia erottavat eni­ten toisistaan sellaiset ky­symykset, jotka asettuvat materialismi-humanismi-ulottuvuudelle, Rahkonen sa­noo.

– Vielä nykyäänkin mies tuppaa olemaan enemmän se, joka kyselee kulujen perään ja miettii, kuka tämän lys­tin maksaa. Naisilla puoles­taan korostuu enemmän kuin miehillä sosiaalisen oikeu­denmukaisuuden ja tasa-ar­voisuuden vaatimus sekä uni­versalismi.

Naiset  suvaitsevampia

Miesten ja naisten poliittis­ten mielipiteiden eroista on lukuisia esimerkkejä Talous­tutkimuksen kyselyissä.

Avioliittolain avaamista sa­maa sukupuolta oleville kan­nattaa naisista 68 ja miehis­tä 62 prosenttia. Homo- ja lesboparien adoptio-oikeut­ta kannattaa naisista 63 pro­senttia, miehistä vain niukka enemmistö eli 51 prosenttia.

Perintöveron poistoa kan­nattaa miehistä 40, naisis­ta 28 prosenttia. Naisista 78 prosenttia katsoo, että halli­tuksen on otettava ilmasto­tieteen vaatimukset parem­min huomioon ja toimittava nykyistä voimakkaammin il­mastonmuutoksen torjumi­seksi; miehistä tätä mieltä on 55 prosenttia.

Tämän vuoden maaliskuus­sa naisista kannatti Natoon liittymistä 18, miehistä 26 prosenttia.

Ydinvoimakysymyksessä sukupuolierot ovat erityisen suuret. Helmikuussa 2010 ydinvoiman lisärakentamista rakenteilla olevan viidennen reaktorin jälkeen kannatti miehistä enemmistö, 51 pro­senttia, naisista vain 31 pro­senttia.

Eroja on myös suhtautumi­sessa lasten ruumiilliseen ku­rittamiseen. Naisista 67 pro­senttia ei hyväksy lasten ruumiillista kurittamista mis­sään tilanteessa, kun miehistä ehdottoman nollatoleranssin kannalla on 45 prosenttia.

Kakuntekijää  kiinnostaa maksaja

Maahanmuuttopolitiikassa erot eivät ole ihan niin suu­ria kuin monen mielikuvis­sa. Miehistä 55 prosenttia piti Suomen maahanmuuttopo­litiikkaa hieman tai aivan lii­an löyhänä, naisista 47 pro­senttia.

Politiikan sukupuolittunei­suus ei Rahkosen mukaan enää juurikaan tarkoita sitä, että naiset olisivat vaatimas­sa itselleen muodollisia oi­keuksia – nehän ovat jo lähes kokonaan toteutuneet – vaan lähinnä sitä, että politiikan areenalla on naisille ominai­sia moderneja, humanistisia teemoja entistä enemmän.

– Miehet, etenkin perussuo­malaiset, puolestaan pitävät vielä kakuntekijän näkökul­maa esillä ja kysyvät aina sen oikeutetun kysymyksen: kuka maksaa?

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 13/2014 -lehdessä.