

Sauli Tölli
Lakialoite pelikoneiden poistamiseksi kaupoista vireille eduskunnassa
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on tänään laittanut vireille lakialoitteen pelikoneiden poistamiseksi kaupoista. Jos aloite saa taakseen yli 100 kansanedustajan allekirjoitukset, vallitsevan käytännön mukaisesti hallituksen tulee lähteä edistämään asiaa, vaikka sitä ei olekaan kirjattu hallitusohjelmaan.
– Vuonna 2017 valmistuneen raportin mukaan suomalaiset pelasivat eniten rahapelejä koko Euroopassa ja neljänneksi eniten koko maailmassa. On arvioitu, että vuonna 2018 Veikkaus yhdessä ulkomaisten pelisivustojen kanssa aiheutti asukaslukuun suhteutettuna 370 euron nettotappion jokaista suomalaista kohden. Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna suomalaisilta kerätään tappioina miltei 70 % enemmän asukaslukuun suhteutettuna. Lukujen pitäisi herättää jokainen, Sebastian Tynkkynen toteaa.
Puheilla ei korjata mitään
Lakialoitteella esitetään arpajaislain muutoksella peliautomaatteja poistettavaksi ruokakaupoista, joiden myyntipinta-ala ylittää 100 neliömetriä, jota on aiemmassa kauppoja koskevassa lainsäädännössä pidetty ylärajana kioskikaupan määritelmässä.
– Poliitikkojen vuodesta toiseen kuultavat juhlalliset julistukset peliongelmiin puuttumisesta eivät korjaa mitään, jos asialle ei tehdä konkreettisesti mitään. Tämän lakialoitteen myötä kansanedustajat pääsevät nyt siirtymään sanoista tekoihin, sillä aloite etenee jos se saa eduskunnan enemmistön tuen, Tynkkynen huomauttaa.
Suomessa suuri joukko peliongelmaisia
THL:n raportti koskien vuonna 2019 pelattuja rahapelejä osoittaa, että hyvin suuri osa suomalaisten pelaamasta summasta aiheutuu peliongelmaisten kustannuksella. Vuonna 2019 vain 2,5 prosentin osuus pelaajista vastasi puolesta rahapelaamisen kokonaiskulutuksesta.
Veikkauksen oman selvityksen mukaan vuonna 2019 Suomessa oli 117 000 peliongelmaista kansalaista.
Lidl reagoi Suomessa kauppaketjuista ensimmäisenä vallitsevaan tilanteeseen poistamalla pelikoneet myymälöistään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen huolissaan väliaikaisen pikavippiä säätelevän lain raukeamisesta: ”Velkaongelmat tulevat räjähtämään käsiin”

Yhä useampi ulosotossa sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen vuoksi – Reijonen jätti lakialoitteen yhdistetystä maksukatosta

Elomaa: Maksuhäiriömerkintöjen poistuminen pian velan maksun jälkeen olisi oikeudenmukaisuuden erävoitto

Tavio ja Meri: Ulosoton maksujärjestystä muutettava

Veikkaukselta mojovat kokouspalkkiot kuitannut Gustafsson yritti vesittää Tynkkysen lakialoitteen etenemisen kirjeellä kansanedustajille – ”Tässä on pukki kaalimaan vartijana”
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää












