

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lakivaliokunnan perussuomalaiset: Lasten oikeuksia ei huomioitu riittävästi lakiuudistuksessa – ”Kaikkien lasten kanssa työskentelevien rikostausta täytyy selvittää”
Lakivaliokunta on käsitellyt osaltaan hallituksen esitystä, jossa ehdotetaan lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain muuttamista siten, että työnantajalle annettaisiin oikeus selvittää työntekijöiden rikostaustaa myös lyhyissä, enintään kolme kuukautta kestävissä työsuhteissa. Lakivaliokunnan puheenjohtajan Leena Meren ja jäsenien Mari Rantasen ja Sebastian Tynkkysen näkemyksen mukaan myös lyhyissä työsuhteissa rikostaustan selvittämisen tulisi olla velvollisuus.
Pelkkä oikeus selvittää työntekijän rikostaustaa ei riitä. Lisäksi huolta herätti lapsen edun riittävä huomioonottaminen.
– Kiinnitimme huomiota siihen, että esityksessä lakimuutoksen arviointi perustuu lähinnä työnantajille ja oikeusrekisterikeskukselle aiheutuvista vaikutuksista. Arvioinnissa pitäisi painottaa enemmän myös lapsen etua. Myös lapsiasiavaltuutettu on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, ettei vaihtoehtoja ole arvioitu lainkaan lapsen oikeuksien kannalta, kertovat lakivaliokunnan perussuomalaiset Leena Meri, Mari Rantanen ja Sebastian Tynkkynen.
Rikostaustaisia henkilöitä pyrkii töihin lasten pariin
Lakivaliokunnan perussuomalaiset vaativat, että kaikkien lasten kanssa työskentelevien rikostausta täytyy selvittää. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan rikostaustan omaavia henkilöitä pyrkii työskentelemään lasten pariin. Vaikka työsuhde olisi alle kolme kuukautta, kukaan vanhempi tuskin haluaisi luovuttaa lastaan esimerkiksi lapseen kohdistuvasta rikoksesta tuomitun hoiviin.
– Rikostaustaote on kelvollinen kuusi kuukautta kerrallaan, joten sitä voi käyttää myös toista työtehtävää varten. Niissä tapauksissa, joissa otetta ei aikapulan vuoksi ole mahdollista antaa ennen työsuhteen alkua, täytyy ote toimittaa viipymättä sen jälkeen, kun otepyyntö on käsitelty oikeusrekisterikeskuksessa, Meri, Rantanen ja Tynkkynen perustelevat.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset jättivät tältä osin eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lasten oikeudet lakivaliokunta eriävä mielipide rikostausta Leena Meri Mari Rantanen Sebastian Tynkkynen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Miten päiväkodissa työskentelevien vasta maahan tulleiden taustat selvitetään?

Lasten kanssa työskentelevien rikostaustaa ei tarkisteta, jos kyseessä lyhyt sijaisuus – Sami Savio vaatii asiaan muutosta: ”Vanhempien huoliin on vastattava”

Mitä demaripoliitikko ”Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin

Lakivaliokunnan PS ja KD: Euroopan komissio hamuaa lisää toimivaltaa ja jäsenvaltioihin ilmiantajia valvomaan nettikirjoittelua – ”Komissio on matkalla nykyajan keskuskomiteaksi”

Perussuomalaiset: Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisen oltava velvollisuus myös lyhyissä työsuhteissa
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää