

LEHTIKUVA
Mitä demaripoliitikko “Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin
Syö paskaa ja kuole pois -someviestistään tunnettu monikulttuurivaikuttaja, demaripoliitikko Abdirahim ”Husu” Hussein on käynyt Sipoossa kouluvierailuilla, joiden väitetään edistäneen moninaisuutta.
Eduskuntavaalikampanjaa käynnistellyt Hussein on jostain syystä vieraillut loppuvuoden aikana usein Sipoossa. Hän on muun muassa ollut vieraillut sipoolaisopettajien koulutuspäivässä sekä heittänyt puhekeikkoja alakoululaisille.
Hussein esiintyminen pari viikkoa sitten Lukkarin alakoulussa on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Husseinin sanotaan julistaneen oppilaille poliittisia näkemyksiään ja tässä yhteydessä muun muassa väittäneen perussuomalaisia rasisteiksi. Koululaisten vanhemmat ovat kuulleet Husseinin esiintymisestä jälkikäteen lapsiltaan.
Solvannut usein perussuomalaisia
Ennen Husseinin puhekeikkaa Lukkarin koulussa osalle oppilaista oli tiettävästi näytetty videotaltiointi demaripoliitikon puheesta Meillä on unelma -mielenosoituksesta vuodelta 2015.
– Suomen somalialaisiin on viime aikoina kohdistunut vihamielisyyttä niin paljon, että somalialaiset ovat alkaneet pelätä. Emme voi katsoa sivusta, kun puolueet luovat pelkoa ja vihamielisyyttä toisiaan kohtaan. Tänään monikulttuurinen Suomi yhdistää voimansa, Hussein meuhkaa videolla.
Kolmen vuoden takaisella videolla Hussein on sitä mieltä, että ihmisten kokema pelko ja myös monet muut ikävät asiat ovat perussuomalaisten syytä. Hän myös mainitsee erikseen perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja Olli Immosen nimet.
Miksei vanhemmille kerrottu etukäteen?
Eräät koululaiset olivat kertoneet vanhemmilleen, että Hussein oli puhetilaisuudessa erikseen luonnehtinut perussuomalaisia hyvin kielteisesti. Tämä oli yllättänyt vanhemmat, joilla ei ollut etukäteen mitään tietoa siitä, että demaripoliitikko edes esiintyy puhujana lapsille.
Yleensä perusopetuksessa koulu tiedottaa aktiivisesti lasten vanhemmille, millaisia tilaisuuksia kouluissa järjestetään ja mikä niiden sisältö on ollut.
Lukkarin koulun rehtorin Rauno Monosen mukaan Husseinin kouluvierailussa oli oppilashuollollinen teema, joka liittyy moninaisuuden kohtaamiseen. Puhekeikka kesti noin tunnin ja sitä seuraamassa olivat kaikki koulun oppilaat.
– Husun kanssa oli sovittu siitä, mistä hän puhuu, eli arvostavasta kohtaamisesta. Hän vastasi tilaisuudessa lasten ennakkokysymyksiin, Mononen sanoo.
Levitti väärää tietoa muslimipuukotuksesta
Suomen Uutisten tavoittama eduskuntavaaliehdokas Hussein kiistää, että olisi sanonut koulussa mitään perussuomalaisista.
– Ei pidä paikkaansa, Hussein lausuu, mutta ei halua vastata tarkentaviin kysymyksiin.
Aikoinaan Ylen toimittajana työskennellyt Hussein tunnetaan muun muassa someviestistä, jossa hän toteaa: ”Syö paskaa ja kuole pois!”. Kommentti oli tarkoitettu vastaukseksi yksityishenkilön viestiin.
Syksyllä 2017 Hussein myönsi blogissaan levittäneensä väärää tietoa niin sanotusta Vantaan muslimipuukotuksesta.
Hussein on toiminut aiemmin keskustassa, mutta liittyi SDP:n riveihin 2016 ja hänet valittiin seuraavana vuonna Helsingin kaupunginvaltuustoon. Nyt hän on pyrkimässä eduskuntaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- somalialaiset Meillä on unelma oppilaat vanhemmat rasisti Abdirahim Husu Hussein Sipoo perussuomalaiset SDP Olli Immonen Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Somaliliiton tuet nousseet vuosi vuodelta – “Tätä ei ole jostain syystä listattu hallitusyhteistyön saavutuksiin”

SDP:n eduskuntavaaliehdokas “Husu” tienannut Sipoon kouluvierailuista jo 5 316 euroa

Pakkosyöttikö rehtori omia arvojaan kokkolalaislukion oppilaille? – Ronkainen: Homoeroottiset elokuvat eivät kuulu kouluihin

Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”

Mäkynen: Lasten ilmastolakko on opetusresurssien väärinkäyttöä – ”Mihin ideologiaan opettajat aikovat manipuloida lapsia seuraavaksi?”

Saksan yleisradioyhtiö perustelee taaperoille, miksi vaihtoehtopuoluetta syrjitään

Baltzar-pedagogiikasta kaavailtiin koulutusvientituotetta – opetusministeriö mukana

Sdp:n kuntavaaliehdokkaalle yli kolmen vuoden vankeustuomio: Raiskasi naisen rikoskumppaninsa kanssa vain pari viikkoa ennen vaaleja – käytti hyväksi väkivaltaa ja uhrin pelkoa

Juvonen: Husseinin lausunnot ovat loukanneet monia äänestäjiä – ”Kannattaisi kiertää maata ja tutustua suomalaisiin”
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".