

LEHTIKUVA
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ”Husu” tienannut Sipoon kouluvierailuista jo 5 316 euroa
Sipoon suomenkieliset koulut palkkasivat demaripoliitikko Abdirahim ”Husu” Husseinin kouluille puhujaksi, vaikka Husseinin vierailuista ei ole asianmukaisesti kerrottu etukäteen kaikkien oppilaiden vanhemmille.
Suomen Uutiset on saanut haltuunsa asiakirjalähteitä, joista selviää lisätietoja demaripoliitikko Abdirahim ”Husu” Husseinin vierailuista Sipoon alakouluissa.
Eduskuntavaalikampanjaa käynnistelevä Hussein on nähty loppuvuoden aikana usein Sipoossa. Hän on muun muassa vieraillut sipoolaisopettajien koulutuspäivässä sekä heittänyt puhekeikkoja koululaisille.
Hussein hääri Opetushallituksen piikkiin
Hussein on tähän mennessä tienannut jo mukavan summan keikoistaan Sipoon oppilaitoksissa, yhteensä hänelle on maksettu 5 316 euroa.
Rahat Husseinin palkkioihin on saatu on saatu Opetushallitukselta avustuksena Turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien integrointi –hankkeeseen, johon osallistuu muitakin koulutuksen järjestäjiä.
Opetusministeriön verkkosivulta selviää, että Turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien integrointi –projektin erityisavustus on tarkoitettu hankkeisiin, joilla ”edistetään turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista.”
Sipoon kunnalle on myönnetty tällaisiin tarkoituksiin yhteensä 120 000 euroa.
Epäselvää kuitenkin on, millä tavalla SDP:n edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa toimiva, eduskuntaan pyrkivä Hussein liittyy hankkeeseen, jolla pyritään edistämään maahanmuuttajien suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Tai miten Husun puheilla edistetään maahanmuuttajien sopeutumista.
Perusopetuksen tulisi olla puoluepoliittisesti sitoutumatonta
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPS) on Opetushallituksen laatima kansallinen ohje, jonka mukaan jokainen opetuksen järjestäjä laatii paikallisen opetussuunnitelman. OPS:n mukaan perusopetus on puoluepoliittisesti sitoutumatonta.
OPS:n vaatimukseen nähden eduskuntaan pyrkivän Husseinin kouluvierailut voidaan jo itsessään nähdä ongelmallisena. Hussein tunnetaan monikulttuuriaktiivina, ja hänen koko uransa on ollut vahvasti sidoksissa poliittiseen toimintaan. Ennen demareihin siirtymistään Hussein vaikutti keskustassa.
Rehtorit riensivät ylistämään vierailuja
Sipoon Sanomat -lehdelle lähettämässään tiedotteessa Sipoon koulujen rehtorit väittävät, että Husu kutsuttiin kouluvierailuille vain ammattinsa ja osaamisensa vuoksi, eikä millään tavalla liittyen politiikkaan tai poliittiseen toimintaan.
Rehtorien mukaan koulujen tilaisuuksissa Husu vastasi lasten ja nuorten kaikenlaisiin kysymyksiin.
– Koemme, että tilaisuudet kouluilla olivat mukaansatempaavia, arvostusta huokuvia ja lämminhenkisiä, rehtorit väittävät tiedotteessaan.
Tosiasiassa Husseinin koulupuheiden sisällöstä ei ole olemassa vahvistettua tietoa tai muuta dokumenttia.
Opettajakin ryhtyi politikoimaan
Ihmetystä herättää myös Husseinin kouluvierailujen yhteydessä koulun oppilaille esitetty propagandavideo.
Suomen Uutisten asiakirjalähteistä varmistaman tiedon mukaan ainakin yhdessä sipoolaiskoulussa on Husun vierailua pohjustettu koululaisille esitetyllä videolla, jossa Hussein lietsoo kansanjoukkoja Meillä on unelma –mielenosoituksessa.
Videolla Hussein esittää poliittisia näkemyksiään ja väittää, kuinka puolueet olisivat luomassa pelkoa ja vihamielisyyttä. Hussein myös puhuu, kuinka ”monikulttuurinen Suomi yhdistää voimansa.”
Husu mainitsee puheessaan myös erikseen perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja Olli Immosen nimet. Husseinin mielestä ihmisten kokema pelko on perussuomalaisten syytä.
Propagandavideon esittämisen jälkeen sipoolaiskoulun opettaja on myös kertonut koululaisille omia näkemyksiään suomalaisten puolueiden politiikasta sen tekosyyn varjolla, että videon esittämisellä oli tarkoitus tutustuttaa oppilaat puhujavieraaksi saapuvan Husseinin ajatuksiin.
Miksei vanhemmille kerrottu etukäteen?
Husseinin kouluvierailut ovat tulleet yllätyksenä monille koululaisten vanhemmille, joilla ei ollut mitään tietoa siitä että eduskuntaan pyrkivä Hussein on kutsuttu kouluun.
Perusopetuslaki edellyttää, että opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Tähän yhteistyöhön on yleensä katsottu kuuluvan se, että koulussa järjestettävistä tilaisuuksista kerrotaan etukäteen oppilaiden vanhemmille.
Joissakin sipoolaiskouluissa tiedottaminen kuitenkin laiminlyötiin, sillä tieto Husseinin vierailuista ei kulkenut perille kaikille vanhemmille. Husseinin vierailusta oli ainoastaan kerrottu sisäisesti koulujen oppilaille.
Hussein syyttää ajojahdista
Sipoon Sanomille antamassaan haastattelussa Hussein itse vakuutti vierailleensa kouluissa edistämässä suvaitsevaisuutta, ei poliitikkona.
– Väite (politiikan puhumisesta) on poliittinen ajojahti, joka perustuu valheeseen. Olen itse neljän pienen lapsen isä ja ehdottomasti sitä mieltä, että politiikka ei kuulu alakouluihin, Hussein väittää Sipoon Sanomien jutussa.
Eduskuntaan pyrkivän Husseinin puheisiin tai niiden luotettavuuteen voi kukin suhtautua haluamallaan tavalla.
Aikoinaan Ylen toimittajana työskennellyt Hussein tunnetaan myös muun muassa someviestistä, jossa hän toteaa: ”Syö paskaa ja kuole pois!”. Kommentti oli tarkoitettu vastaukseksi yksityishenkilön viestiin.
Syksyllä 2017 Hussein myönsi levittäneensä blogissaan väärää tietoa niin sanotusta Vantaan muslimipuukotuksesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 100 000 euroa tukea – Espoo ryhtyi kouluttamaan nuoria vihapuheen vastaisiksi agenteiksi

Arvosteli maahanmuuttajien lukutaitokoulutusta – sai potkut opiston johtokunnasta

Raatikainen: Järjestyksenvalvojia myös lukioihin ja ammattioppilaitoksiin

Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille

Sukupuolineutraalit vessat saavat tytöt välttelemään vessassa käyntiä

Baltzar-pedagogiikasta kaavailtiin koulutusvientituotetta – opetusministeriö mukana

Sdp:n kuntavaaliehdokkaalle yli kolmen vuoden vankeustuomio: Raiskasi naisen rikoskumppaninsa kanssa vain pari viikkoa ennen vaaleja – käytti hyväksi väkivaltaa ja uhrin pelkoa

Niikko: Seksuaalikasvatukseen kouluissa osallistuva järjestö rohkaisee koululaisia laittamaan alastonkuvia nettiin – ”Mitä sanoo ministeri?”

Juvonen: Husseinin lausunnot ovat loukanneet monia äänestäjiä – ”Kannattaisi kiertää maata ja tutustua suomalaisiin”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.