

Vastikkeeton raha kelpaa Somaliliitolle. Liiton saamat tuet ovat kasvaneet joka vuosi. Tälle vuodelle liitto on saanut tukea sosiaali- ja terveysministeriön kautta 250 000 euroa. / LEHTIKUVA
Halla-aho: Somaliliiton tuet nousseet vuosi vuodelta – ”Tätä ei ole jostain syystä listattu hallitusyhteistyön saavutuksiin”
Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson kertoi eilen Helsingin Sanomissa pöyristyneensä ministeri Jari Lindströmin erityisavustaja Sakari Puiston aikomuksista pyyhkiä tuet pois kahdelta somaliyhdistykseltä.
Puisto kertoi STT:lle toimineensa saamiensa ohjeiden mukaan, jonka ministeri Lindström myöhemmin vahvisti.
Kansliapäällikkö unohti demokratian
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää Gustafssonin pöyristymistä merkillisenä.
– Gustafsson pitää Somaliliitolle maksettavia satojentuhansien avustuksia ”ihmisoikeutena”. Niiden leikkaaminen rikkoisi ihmisoikeuksia.
– Gustafsson on pöyristynyt siitä, että ministeriön päällikkö, poliittisella mandaatilla toimiva ministeri, antaisi virkamiehille poliittista ohjausta. Gustafssonilta on jäänyt jotain hyvin oleellista ymmärtämättä järjestelmästä nimeltä demokratia. Virkamiehillekö poliittisen harkintavallan pitäisi kuulua? Halla-aho kysyy Facebook-päivityksessään.
Mäntylä ja Mattila nostivat tukia
Halla-aho muistuttaa, että Somaliliitto sai vuosina 2010-2014 noin 100 000 euroa vuodessa avustuksia sosiaali- ja terveysministeriöltä.
– Vuonna 2015 Hanna Mäntylästä (ent. PS, nyk. uuvatti) tuli ministeri, ja Somaliliiton saama tuki nousi 140 000 euroon. Vuonna 2016 ministeriksi nousi Pirkko Mattila (ent. PS, nyk. uuvatti), ja Somaliliiton potti nousi 250 000 euroon, missä se on pysynyt myös tänä vuonna, Halla-aho kirjoittaa.
– Tätä ei jostakin syystä ole mainittu, kun on listattu hallitusyhteistyön saavutuksia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Startup Refugees -miehet pummasivat ja saivat STEA-avustusta 180 000 euroa – ministeri Mattila jakaa miljoonia maahanmuutolle ja monikulttuurille

Vuoden pakolaisnainen sai syytteen törkeästä rahanpesusta – epäillään huijanneen kymmeniä tuhansia euroja Kelalta

Startup Refugees -miehet taas kerjuulla – pyytävät yhdistykselleen 180 404 € avustusta

Mitä demaripoliitikko ”Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää