Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Laura Huhtasaari: Päivähoitomaksujen alentaminen on erinomainen päätös

26.04.2017 |12:16

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) kiittelee hallituksen päätöstä päivähoitomaksujen laskemisesta.

– Hallitukselta on erinomainen päätös laskea pieni- ja keskituloisten päivähoitomaksuja vielä lisää. Tämä on oikea tapa kannustaa äitejä töihin, ei päivähoitomaksujen poistaminen hyvätuloisilta, kuten useat puolueet ovat ehdottaneet, Huhtasaari toteaa.

Perussuomalaiset neuvotteli jo hallituksen alkutaipaleella helpotuksia kaikista pienituloisimpien päivähoitomaksuihin, ja osalta maksut poistuivat kokonaan. Nyt maksuttomuuden piiriin tulee lähes 7000 perhettä.

– Perussuomalaiset olisivat jo alun perin olleet valmiita lisäämään päivähoitomaksujen progressiota eli pienituloiset maksaisivat vähemmän tai ei ollenkaan, suurituloisilla voisi olla varaa maksaa enemmänkin. Nyt saavutettu tulos on muutos oikeaan suuntaan.

Hallitus ei tee muutoksia kotihoidontukeen tai perhevapaisiin. Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä nykyjärjestelmään.

– Mielestämme perhevapaat toimivat nykyisellään. Vanhemmat voivat valita kotihoidon tai päivähoidon tilanteensa mukaan. Samoin on mahdollista päättää, kumpi vanhemmista hoitaa lapsia kotona perhevapaalla, Huhtasaari painottaa.

– Saksa ja Sveitsi ovat maailman kilpailukykyisimpiä maita. Molemmissa on vahva kotiäitikulttuuri. Muutama päivä sitten julkaistiin tieto, että Suomen ja Ruotsin välillä ei ole suurta eroa naisten työllisyydessä. Suomen kilpailukyky ei voi olla kiinni pelkästään nuorten naisten suuremmasta työpanoksesta. Tärkeämpää olisi pohtia keinoja yli 50-vuotiaiden naisten ja miesten työllisyyden parantamiseksi. Siinä meillä on todellinen ongelma, Huhtasaari pohtii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää