Artikkeli kuva

Lehtinen jyrähtää keskustan välikysymyksestä: ”Suomessa on yli 200 000 työtöntä, ja he tarjoavat ratkaisuksi 40 000 maahanmuuttajaa”

03.10.2025 |14:27

Keskustan ja Liike Nytin eduskuntaryhmät tekivät tänään välikysymyksen suurtyöttömyydestä. Taustalla on työttömien määrän kasvu. Samaan aikaan keskusta on kuitenkin ehdottanut Suomeen 40 000 uutta työperäistä maahanmuuttajaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää keskustan ehdotusta Suomen kannalta tuhoisana.

Kansanedustaja Rami Lehtinen pitää osaajien eli korkeapalkkaisten tuloa Suomeen tervetulleena, mutta keskusta haluaa maahan lisää kouluttamatonta ja matalapalkkaista väkeä. Keskusta on vastustanut ulkomaalaisten 1 600 euron minimipalkkavaatimusta ja samalla ehdottanut 40 000 uutta maahanmuuttajaa Suomeen. Kilpailu matalapalkka-aloille on jo nyt kovaa.

– Esimerkiksi Hesburgerin kesätyöpaikkoihin haki kesällä 14 066 ihmistä, kun paikkoja oli vain 108. He ovat myös vastustaneet sitä, että matalapalkka-aloille saapuneet ulkomaalaiset työntekijät poistettaisiin maasta kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen. Toisin sanoen keskustan mallissa haalittaisiin maahanmuuttajia kaksin käsin työttömyysturvan varaan. Sekö olisi Suomen taloudelle hyvä asia? Lehtinen kysyy.

Haluaako keskusta kasvattaa yrityksiä halpatyövoimalla?

Keskustan hallintovaliokunnan mietintöön 19/2024 jättämässä vastalauseessa minimipalkkavaatimuksen vastustamista perustellaan sillä, että tuloraja vaikuttaisi etenkin matalimmin palkattujen alojen työntekijöihin. Lisäksi he pitävät palkkarajaa haitallisena yritysten kasvun kannalta.

– Keskustan vastalauseesta jää sellainen kuva, että yrityksiä pitäisi kasvattaa ulkomaisella halpatyövoimalla. Tämä sopii varmasti yrityksille, mutta samalla se tulee vaikuttamaan suomalaisten työllistymiseen. Haluaako keskusta todellakin arvottaa ulkomaisen halpatyövoiman kotimaisten osaajien edelle, Lehtinen ihmettelee.

Halpatyövoiman haaliminen ajaa suomalaiset työttömiksi

Lehtisen mielestä ulkomaisen halpatyövoiman haaliminen johtaisi vain siihen, että kotimainen työvoima syrjäytyisi entistä enemmän. Lisäksi hän kokee, että se pysäyttäisi matalapalkkaisten alojen palkkakehityksen. Lehtinen kokee, että keskusta ei oikeasti ole huolissaan suomalaisten työttömien asemasta.

– Suomessa on yli 200 000 työtöntä, ja keskusta ehdottaa, että me ottaisimme tänne 40 000 maahanmuuttajaa lisää. Miten tämä palvelee suomalaisten työttömien tilannetta? Päinvastoin ulkomaisen halpatyövoiman haaliminen kaksin käsin johtaa siihen, että kotimaiset työntekijät jäävät sivustakatsojan rooliin. Tämä johtaa myös siihen, että matalapalkka-alojen palkat eivät koskaan kehity, koska aina löytyy ulkomailta työvoimaa, jota höynäyttää. Keskusta haluaa ilmeisesti tuhota työmarkkinat, Lehtinen päättää.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

SDP esiintyy kotimaisen duunarin puolustajana – samaan aikaan puolueen uusi ohjelma tukee ulkomaisen halpatyövoiman määrän kasvattamista

13.02.2025 |09:00

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta

01.10.2025 |15:51
5.
Suomen uutiset logo

Dosentti Markku Ruotsila Ylellä: Vasemmiston väkivalta kasvaa – kristityt eivät mellakoi

26.09.2025 |16:11
10.
Suomen uutiset logo

Cancel-kulttuurin nousu ja tuho

29.09.2025 |11:40

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää