Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Lentolippujen hinnat uhkaavat nousta – EU voi vaarantaa Suomen ja Venäjän lentoliikennesopimuksen

27.03.2018 |16:30

Euroopan parlamentin liikennevaliokunta äänesti ilmailualan kilpailun turvaamisesta. Päätös voi vaarantaa Suomen Aasian lentoja koskevan sopimuksen.

Euroopan parlamentin liikenne- ja matkailuvaliokunta ilmaisi kantansa tiistaina 20.3.2018 EU:n kilpailusääntöjen päivittämiseen ilmakuljetuksissa. Euroopan parlamentti haluaa antaa komissiolle oikeuden aloittaa yksipuolisesti tutkimukset ja määrätä seuraamuksia kolmansien maiden lentoyhtiöille epäterveestä kilpailusta.

Sanktiot ulottuisivat myös EU:n jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden kahdenvälisiin lentoliikennesopimuksiin eli EU-maiden lentoyhtiöihin. Sanktiot voitaisiin toteuttaa taloudellisina velvoitteina tai jopa liikennöitsijän toimiluvan keskeyttämisenä.

Alan työpaikat vaarassa

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho huomauttaa, että Suomella on Venäjän kanssa kahdenvälinen sopimus, josta kuluttajat ja kansantalous hyötyvät nopeampina ja edullisempina Aasian lentoina.

– Parlamentti siis haluaa komission voivan asettaa tästä sanktioita. Sopimuksen lakkaamisen seurauksina voisi olla muun muassa lentolippujen kallistuminen ja alan työpaikkojen vaarantuminen Suomessa.

EU:n jäsenmaita edustavan neuvoston ja Euroopan parlamentin avatessa kohta neuvottelut asiassa, Halla-aho pohtii, onko Suomen hallitus tälläkään kertaa valmis käyttämään hartaasti keräämäänsä ”luottamuspääomaa” kotimaan edun ajamiseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
8.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää