

Bulent Kilic
Maahanmuutto heikentänyt suomalaisten turvallisuudentunnetta
Suomalaiset ovat huolissaan turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta niin Suomessa kuin Euroopassa. Maahanmuuton laajuus herättää huolta tulevaisuudesta, ja siksi ilmiöön suhtaudutaan kriittisesti. Kaikkein kriittisimpiä ovat perussuomalaisten kannattajat. Tämä selviää Maanpuolustuksen suunnittelukunnan vuosittaisesta kyselytutkimuksesta, joka julkaistiin torstaina Helsingissä.
Kaksi kolmasosaa vastaajista kokee tulevaisuuden nyt turvattomampana, kun vuosi sitten näin ajatteli vain joka toinen. Koskaan aiemmin ei ole tulevaisuutta nähty yhtä turvattomana vuoden 1990 jälkeen, mistä alkaen turvallisuuden tunteesta on kysytty. Tämä oli myös tutkimuksen suurin muutos.
Maahanmuutosta kysyttiin ensimmäisen kerran
Turvattomuuden tunnetta nostaa maahanmuuton voimakas kasvu. Se nousi tutkimuksessa esille, koska sitä kysyttiin nyt ensimmäisen kerran asian ajankohtaisuuden vuoksi.
Kielteisesti turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun Suomessa suhtautuu 48 prosenttia, miehistä 52 prosenttia ja naisista 44. Perussuomalaisista kielteisesti suhtautuu 91 prosenttia, keskustasta 60, SDP:stä 53, vasemmistosta 40, kokoomuksesta 34 ja vihreistä 23 prosenttia.
MTS on tehnyt vuosittaisia tutkimuksiaan kansalaisten maanpuolustusasenteista jo 40 vuotta. Ensimmäiset kysymykset esitettiin kuitenkin jo vuonna 1964, joten MTS:n tutkimuksista saa pitkän yhtenäisen vertailupohjan.
Varauduttu heikosti
Kaksi kolmasosaa 67 prosenttia, katsoo että hallitsemattomaan maahanmuuttoon on varauduttu huonosti. 43 prosenttia katsoi, että kansainväliseen terrorismiin on varauduttu huonosti. Huoli on kasvanut edellisvuodesta.
– Puolet kyselyistä tehtiin Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Kansainvälinen terrorismi pomppasi kyselyissä iskujen jälkeen, MTS:n pääsihteeri Heli Santala kertoo.
Maahanmuuton kiihtyessä nähdään EU:n yhteinen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka tarpeelliseksi yli puoluerajojen. Kaikista tätä mieltä oli 86 prosenttia, perussuomalaisistakin 74 prosenttia.
Venäjän toimet eivät huoleta enää yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. 57 prosenttia arvioi Venäjän toimien heikentävän Suomen turvallisuutta, kun edellisvuonna näin uskoi 63 prosenttia. Syy piilee Ukrainan tilanteen rauhoittumisessa.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: ”Perheenyhdistäminen tehtävä mahdollisimman vaikeaksi – Suomi voisi kerrankin toimia ensimmäisenä”

Eerola: ”Kaikki somalialaiset käännytettävä”

Packalén turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista: ”Tilastot harhaanjohtavia”

Presidentti nosti kissan pöydälle: ”On lähdettävä nopeutettujen käännytysten tielle”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














