

LEHTIKUVA
Maahanmuuttopolitiikan minikokouksesta pannukakku
Sunnuntaina 16 EU-maan johtajien maahanmuuttopolitiikan kriisikokous ei tuottanut juuri hedelmää. Kokouksessa piti hakea yhteistä suuntaa loppuviikon viralliseen Eurooppa-neuvoston kokoukseen. Kokouksen jälkeen maat eivät saaneet aikaiseksi yhteistä kannanottoa ja itse kokous vesittyi oikestaan jo ennen sen alkua.
Saksan liittokansleri Angela Merkel oli saanut baijerilaiselta hallituskumppani CSU:lta niukasti aikaa löytää EU-maiden yhtenäinen linja maahanmuuttopolitiikkaan. Maan sisäministeri Horst Seehofer aikoo sulkea Saksan rajoja, mikäli EU:n tuleva huippukokous jää tuloksettomaksi.
Boikotteja ja boikottiuhkaa
Merkelin toiveesta Euroopan komissio valmisteli luonnoksen kokouksen pohjaksi. Italian pääministeri Giuseppe Conte uhkasi jäädä tulematta kokoukseen, jos luonnosta ei heitetä roskakoriin. Euroopan komissio hyllytti esityksensä.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán ilmoitti etukäteen, etteivät keskieurooppalaiset Visegrád-maat aio osallistua kokoukseen lainkaan. Maita ei tosin oltu edes kutsuttu kokoukseen. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ei osallistunut kokoukseen, koska kokous ei edustanut kaikkia EU-maita.
EU-maat saattavat päästä joistakin asioista yksimielisyyteen. Ensiksi EU:n rajavalvontaviranomaiselle Frontexille voidaan kanavoida lisää resursseja. Toiseksi moni EU-maa haluaa perustaa vastaanottokeskuksia EU:n ulkopuolelle.
EU:n huippukokous järjestetään 28.-29. kesäkuuta. Kokouksessa on määrä käsitellä maahanmuuttopolitiikan ohella myös euroalueen uudistuksia.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Sopimukset ovat irtisanottavissa – ”Jokaiselle maalle oma turvapaikkapolitiikka”

Ronkainen: EU on kriisissä – ”Euroopasta puuttuu yhtenäinen, toimiva pakolaispolitiikka”

Halla-aho: Suomi ei siirry eurooppalaiselle linjalle, ellei perussuomalaiset ole vaalien jälkeen suurin puolue

EU-johtajilla edessä painajaiskokous
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













