

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäenpää hoitajien pakkorokotuslain purkamisesta: ”Tämä pitäisi saada nopeasti hoidettua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää vaati tiistaina vauhtia hoitajien pakkorokotuslain purkamiseen.
Juha Mäenpää ihmetteli, miksi hänen tekemäänsä lakialoitetta pakkorokotusten purkamiseksi ei ole otettu käsittelyyn, ja miksi rokottamattomia hoitajia ei haluta töihin työvoimapulan keskellä.
– Hoitoalalla on pula työntekijöistä ja joitakin osastoja joudutaan sulkemaan. Tällä hetkellä rokottamattomia hoitajia on kotona, koska he eivät voi mennä töihin.
Tilanne saattaa pahentua
Kansanedustajan mukaan tilanne vain pahenee lähikuukausina.
– Siellä on myös rokottamattomia hoitajia töissä, jotka ovat sairastaneet taudin, mutta heinäkuussa heistä ensimmäiset ovat jäämässä kotiin tämän teidän lakinne mukaan, koska heille tulee täyteen kuusi kuukautta koronan sairastamisesta. Miten aiotte selvitä tästä, ja miksi ette ole tuoneet sitä lakia käsittelyyn? Mäenpää kysyi hallitukselta.
Vastavalmistuneita pelotellaan pakolla
Mäenpää toi esille erityisen huolensa vastavalmistuneiden hoitajien tilanteesta.
– Olen saanut tästä lukuisia viestejä, että nyt alkaa kuusi kuukautta sitten taudin sairastaneita hoitajia taas joutumaan lakiasetuksen takia sivuun omasta työstään. Ja on tullut myös sellaista viestiä, että juuri opintonsa päättänyttä, hoitajaksi vakituiseen työsuhteeseen päässyttä henkilöä sitten ruuvataan tällä lailla, että rokotteet pitää ottaa tai saat lopputilin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää vaatii sote-alan pakkorokotuslakia kumottavaksi: ”Jo ennestään työntekijäpulasta kärsivän alan yhtäkkinen väheneminen vaarantaa potilasturvallisuuden”

Suomi käyttää terveydenhuoltoon moniin muihin maihin verrattuna paljon vähemmän rahaa – ”Seuraukset ovat nyt näkyvissä”

Perussuomalaisille jäätäviä vastauksia hoitajatilanteesta: SDP:stä väläytettiin jopa veronkorotuksia – Marin antoi ymmärrystä Lindénin valmistelemille pakkolaeille

Juvonen: Ulkomailta haettu hoitaja on entistäkin alipalkatumpi hoitaja
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.