Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Mäenpää kiittää hallitusta historiallisesta lakiesityksestä: ”Perussuomalaisten pitkään ajama”

09.04.2025 |20:39

Orpon-Purran voimassa olevaan hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite, jonka mukaan hallitus tarkastelee EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistön hankintaa ja hallintaa koskevan sääntelyn riittävyyttä.

Tiistaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin asiaa koskevaa lakiesitystä ja tämän yhteydessä annettua puolustusvaliokunnan mietintöä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kiitti puheenvuorossaan hallitusta esityksestä, painotti päätöksen olevan historiallinen ja perussuomalaisten pitkään ajama, mutta korosti myös lainsäädäntöön jäävän vielä kehittämiskohteita.

Puolustusministeriö asetti 17.11.2023 työryhmän arvioimaan Venäjän kansalaisiin kohdistuvaa kiinteistön hankinnan täyskieltoa ja valmistelemaan ehdotusta täyskiellon toteuttamista koskevaksi lainsäädännöksi. Työryhmä kuuli hankkeen aikana myös sen ulkopuolisia asiantuntijoita, ja työ johti eduskunnan käsittelyssä olevaan hallituksen esitykseen.

Tavoitteena parantaa kansallista turvallisuutta

Mäenpää kertasi esitystä ja puolustusvaliokunnan kannanottoa asiaan puheenvuorossaan.

– Hallituksen esityksen tavoitteena on turvata Suomen kansallista turvallisuutta rajoittamalla sellaisten EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolisten kansalaisten kiinteistön hankintaa Suomessa, joiden kansalaisuusvaltion Euroopan unioni on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, Mäenpää sanoo.

– Lisäksi edellytyksenä on, että tämän kansalaisuusvaltion arvioidaan voivan aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle ja voidaan pitää mahdollisena, että kansalaisuusvaltio voi käyttää kansalaisiaan epäasiallisesti Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavalla tavalla. Kun molemmat kriteerit täyttyvät, kyseessä on niin sanottu ehdoton este, jolloin puolustusministeriö ei saa myöntää lupaa kiinteistön hankinnalle.

Puolustusvaliokunta pitää mietinnössään kokonaisuudessaan hallituksen esitystä erittäin tarpeellisena ja näkee sen paikkaavan nykysääntelyn aukkoja.

Haasteena asunto-osakeyhtiöt ja kiinteistöosakeyhtiöt

Mäenpää nosti myös esiin, että esimerkiksi Liettuassa ja Puolassa on olemassa Suomea vastaavaa lainsäädäntöä, joka huomioi kansallisen turvallisuuden rajoittavana tekijänä kiinteistökaupoissa. Perussuomalaisten kansanedustajan mukaan lakiesitys ei ole kuitenkaan vielä täydellinen, vaikkakin erittäin vahvasti oikeansuuntainen.

– Haasteena ovat vielä asunto-osakeyhtiöt ja kiinteistöosakeyhtiöt ja omistus niissä sekä edustaja Kymäläisen mainitsema, äsken tuotu esimerkki siitä, että on joku kiinteistö pilkottu osiin sillä tavalla, että mahdollisimman moni on saanut sillä viisumin Suomeen. Se on aika haasteellinen juttu, Mäenpää sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Suomessa käynnissä Venäjältä ohjattu poliittisesti motivoitu kyberhyökkäys – Tynkkynen: ”Ei ole varaa olla naiivi, vaan turvallisuuteen pitää panostaa kaikilla tasoilla”

08.04.2025 |12:12

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
7.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
8.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19
10.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää