

LEHTIKUVA
Marine Le Pen vapautettiin vihapuhesyytteestä – postasi kuvia Isis-terroristien uhreista
Vuosia kestänyt poliittinen vaino Ranskan suosituinta oppositiopoliitikkoa kohtaan päättyi viime viikolla, kun tuomioistuin totesi, että Isis-terroristijärjestön rikoksista kertominen ei ole rikos. Terrorismin uhrien kuvien levittämisen katsottiin kuuluvan sananvapauden piiriin.
Ranskan Kansallisen liittouman puheenjohtaja Marine Le Peniin kohdistunut, vuosia kestänyt oikeusprosessi saatiin vihdoin päätökseen viime viikolla, kun tuomioistuin vapautti Le Penin ja hänen puoluetoverinsa Gilbert Collardin vihapuhesyytteistä. Syytteet nostettiin vuonna 2018.
Taustalla Pariisin terrori-isku vuonna 2015
Oikeusprosessin taustalla on loppuvuodesta 2015 käyty Twitter-keskustelu, jossa toimittaja Jean-Jacques Bourdin vertasi Le Penin puoluetta Isis-terroristijärjestöön. Pariisissa oli hieman aikaisemmin tapahtunut yli 130 kuolonuhria vaatinut islamilainen terrori-isku Bataclan-konserttisaliin.
Le Pen piti toimittajan vertausta tietenkin asiattomana ja postasi vastaukseksi kolme kuvaa Isis-terroristien murhaamista ihmisistä saatetekstillä ”tässä sinulle Isistä”. Myös Le Penin puoluetoveri Collard vastasi toimittajalle saman tyylisellä kuvalla.
Ranskassa voimassa olevan lainsäädännön mukaan ”terrorismiin kiihottavien” kuvien levittäminen on kiellettyä vihapuhetta. Vuonna 2018 Le Pen joutui siis syytteeseen siitä, että hän oli ”levittänyt väkivaltaa sisältäviä kuvia, jotka loukkaavat ihmisarvoa”. Käytännössä siis Isis-terroristijärjestön hirmuteoista kertomista pidettiin yllyttämisenä terrorismiin.
Parlamentaarinen syytesuoja poistettiin
Osana oikeusprosessia sekä europarlamentti että Ranskan parlamentti poistivat Le Penin syytesuojan. Parlamentin alahuoneen puhemies syytti Le Peniä uhriutumisesta ja parlamentaarisen syytesuojan takana piilottelusta. Le Pen puolestaan on pitänyt syytettä alusta asti pelkkänä poliittisena ajojahtina.
– Parempi olla Syyriasta palaavat jihadisti kuin kansanedustaja, joka kertoo Isis-järjestön hirmuteoista. Jihadistilla on pienempi mahdollisuus joutua oikeuden eteen, Le Pen kommentoi syytesuojan poistamista.
Pakotettiin psykiatrisiin testeihin
Osana syyteprosessia Marine Le Pen määrättiin psykiatrisiin testeihin. Tuomari halusi psykiatrin tutkivan, kärsiikö Le Pen mielisairaudesta ja onko hän ”kykenevä ymmärtämään puhetta ja vastaamaan kysymyksiin”.
– Aivan hullua. Tämä hallinto alkaa olla todella pelottava, Le Pen kommentoi Twitterissä tuomioistuimen hänelle lähettämää määräystä.
Vuosia kestäneen prosessin päätteeksi tuomioistuin kuitenkin totesi, että Le Penin postaamat kuvat kuuluivat sananvapauden piiriin, koska niiden levittämisen motiivina ei ollut esittää terroristista väkivaltaa hyväksyttävässä valossa.
Tiukat presidentinvaalit tulossa vuoden päästä
Marine Le Pen oli vuoden 2017 presidentinvaaleissa vastakkain Emmanuel Macronin kanssa vaalien toisella kierroksella. Tuolloin kaikki muut puolueet liittoutuivat odotetusti Macronin taakse kakkoskierroksella. Macron voitti saaden 66 prosenttia äänistä.
Vuoden 2022 presidentinvaaleissa odotetaan samaa asetelmaa, mutta nyt Le Penille ennustetaan selvästi parempaa kannatusta. Reilu vuosi sitten järjestetyn kannatuskyselyn mukaan kakkoskierroksen luvut olisivat Macronille 55 ja Le Penille 45 prosenttia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pariisin terrori-isku 2015 Bataclan-konserttisali Gilbert Collard Kansallinen liittouma syytesuoja Ranskan presidentinvaalit Emmanuel Macron ISIS Marine Le Pen europarlamentti Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranskassa levotonta: Vasemmistoanarkistit riehuivat sairaanhoitajien mielenosoituksessa, ulkomaalaisjengit taistelevat kaduilla konetuliasein varustettuina

Radikaalivasemmistolaisuus kaventanut akateemista vapautta Ranskassa, hallitus käy vastaiskuun – syyniin radikaali sukupuolentutkimus ja islamovasemmistolaisuus

Huhtasaari: EU:n uudistukset jäävät byrokratian vuoksi aina puolitiehen – ”On hyvä, ettei hulluimmat ideat etene”

”Murrerasismi” rikoslakiin – Ranska kieltää puhetapaan perustuvan syrjinnän, maksimirangaistus jopa kolme vuotta linnaa

Le Pen järjestäisi Ranskan presidenttinä kansanäänestyksen maahanmuutosta
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














