

LEHTIKUVA
Meri: ”Äänestikö kansa taas väärin?”
Hillary Clintonin voittoon viimeiseen asti uskonut suomalaismedia ja asiantuntijat ”yllättyivät”, kun Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit tänä aamuna.
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meren mielestä lopputulos oli hyvä muistutus siitä, etteivät gallupit tai asiantuntijat päätä vaalitulosta.
– Se on niin nähty Brexitin ja nyt tämän suhteen, että kansa päättää. Moni on verrannut perussuomalaisia ja Trumpia puheissaan ja naureskellut, että PS ja Trump ovat samanlaisia pellejä, jotka kansa pudottaa, Meri kirjoittaa Facebookissa.
Ei selvästikään median lellikki
Meri ihmettelee Trumpin valinnasta syntynyttä kohua.
– Onkohan kansa taas äänestänyt joidenkin mielestä väärin?
– Eilen kuulin keskustelun, jossa puhuttiin, ettei näin suurta asiaa saisi jättää vain jenkkilässä päätettäväksi. Mitä? Onko tällaista puhetta ollut aiemmin, kun median ja asiantuntijoiden lellikki on ollut nousemassa valtaan? Eipä ole ei, Meri toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini Trumpin valinnasta: Kansa tuntee, ettei eliitti kuuntele heitä

Soini Ylellä: ”En usko, että USA:n suhteet Suomen ja Pohjoismaiden kanssa rupeaisivat huononemaan”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on tyytyväinen Trumpin voittoon

Kansanedustaja Elo: Hiljainen enemmistö valitsi Trumpin presidentiksi

Hillary Clinton myöntänyt tappionsa

Packalén: Trumpin valinta voi jopa parantaa kansainvälistä tilannetta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














