

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Meri: Toteutuuko lapsen oikeus kartoitettaessa sijaisperhettä?
Lakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri jätti kirjallisen kysymyksen ministerille lastensuojelun läheisverkoston kartoituksesta.
Uusi lastensuojelulaki astui voimaan vuoden 2020 alusta. Laki sisältää erityisesti lapsen itsemääräämisoikeutta korostavia asioita, ja trendi onkin kääntynyt siihen suuntaan, että lastensuojelussa lähestytään asioita ensisijaisesti lapsen oikeuksien kautta.
– Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut ratkaisukäytännöissään huostaanoton luonnetta väliaikaisena toimenpiteenä ja että se on lopetettava niin pian kuin mahdollista, ja että tavoite on perheen jälleenyhdistämisessä, Leena Meri taustoittaa.
Ensisijaisesti läheisen luokse
Kysymyksessä Meri ilmaisee huolensa siitä, että vastaavatko käytännöt lakia ja ohjeistuksia, kun lapselle etsitään sijoituspaikkaa.
– Lastensuojelulaki lähtee siitä, että ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapselle läheisen ihmisen mahdollisuus ottaa lapsi luokseen asumaan. Myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistukset ovat varsin selkeät; niissä kerrotaan, että ensisijaisesti on kartoitettava lapsen sijoittamista lapselle läheisen henkilön luokse.
– Olen kuitenkin kuullut useilta tahoilta, ettei tämä käytännössä toteudu. Myös tilastot puhuvat sen puolesta, ettei lain tarkoittamaa läheiskartoitusta joko tehdä tai sitten sitä ei hyödynnetä tarpeeksi, Meri sanoo.
Toteutuuko laki?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2018 kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä oli 18 544, joka tarkoittaa, että kasvua edelliseen vuoteen on 2,6%. Vuoden viimeisenä päivänä huostassa oli 9 533 lasta, joista noin puolet oli perhehoidossa. Tutkimuksen mukaan perhehoitoon sijoitetuista lapsista vain 13,1 prosenttia (689) oli sijoitettu sukulais- tai läheisperheisiin.
– Lapsen läheisille sijoitettujen määrä on todella alhainen. Onko todella niin, ettei sopivia läheisiä enempää löydy, vai sijoitetaanko lapset liian helposti lähipiirin ulkopuolelle? Meri ihmettelee.
– Kyseessä on tilanne, jossa laki näyttää olevan kunnossa, mutta käytännöt eivät. Siksi kysyin ministeriltä, onko lähiverkostokartoituksen käytännön toteutumisesta tekeillä selvitys. Selvityksessä pitäisi erityisesti tutkia, onko esimerkiksi isovanhemmilla tosiasiallinen mahdollisuus päästä sijaisperheeksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lastensuojelulaki sijoittaminen läheisverkosto huostaanotto Leena Meri perussuomalaiset hallitus lastensuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Silpomisen tai sen uhan pitää aina käynnistää lastensuojelulliset toimet

Meri: Millaisia toimenpiteitä hallitus on toteuttamassa lastensuojelun osalta lasten suojelemiseksi fyysiseltä väkivallalta?

Meri vaatisi portaikkoon kuolleen pojan äidille ja isäpuolelle ehdotonta vankeutta: ”Tulee mieleen pikku-Eerikan tapaus”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.














